sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Juhlakynnet ystävän häihin



Eilen illalla oli ihanan ystäväni häät. Oli kyllä ihanat kesähäät! Sain kunnian tehdä morsiamelle kynnet ja tietenkin piti myös omat kynnet saada hienoiksi, siinäpä siis oli minun torstai ja perjantai illan ohjelma!

Omat kynnet piti saada mukailemaan mekon väriä. En tykkää käyttää sormuksia, paitsi kihlasormusta. Enkä myöskään aikonut laittaa rannekorjua, joten päätin sitten tehdä vähän blign bling kynnet, VAIHTEEKSI! Mikähän harakka musta on kuoriutunut?

Ostin mekon netistä jo aikaisemmin yhtiä toisia juhlia ajatellen. Sain pienen yllätyksen kun avasin kotona pakettia, sillä olin ostanut mustan mekon. Avasin pakettia ja näin oranssinpunaista kangasta... ajattelin vain että "minähän en tämän väriseen mekkoon pukeudu". Mekko oli kuitenkin sen verran edullinen, että en siitä alkanut valittelemaan ja ulkomailta kun tuli niin en vaivautunut vaihtamaan sitä.
Nyt jälkeenpäin olen tullut siihen tulokseen, että onneksi mekko ei ollutkaan musta. Tämähän on täydellisen värinen kesähäihin, sillä minusta on tylsää jos naisvieraat pukeutuvat kokomustaan mekkoon häissä.


Minun "musta" juhlamekko

Näistä kynsistä tuli pitkästä aikaa sellainen olo, että olen oikeasti tyytyväinen lopputulokseen. Kuvia katsellessa kun valo osuu kynsiin, niin ne näyttävät todella muhkuraisilta, mutta eivät kuitenkaan livenä ole niin pahat. Halusin koristeet kuitenkin hyvin geelin alle, jotenkin minua vain häiritsee jos strassit ja helmet olisivat jääneet liikaa pinalle, sillä olisin koko ajan nypläämässä niitä. Paksuthan näistä siis tuli, mutta ei se minua ainakaan liikaa häiritse. Koristelut vaan kerrankin onnistui juuri kuten halusin ja etenkin kynsien väri on täydellinen.




Kynnet sopivat myös bling bling laukkuuni

Pidennykset on tehty tipeillä, koska minulla ei tähän hätään muotteja ollut. Muoteilla olisi ehkä saanut kivemmat, mutta se on mentävä sillä mitä on.
Rakensin kynnet aluksi vähän normaalia ohuemmiksi, koska tiesin tavaraa tulevan päälle vielä paljon. Käytin rakentamiseen Cesars Secretsin muotoilugeeliä. Lisäksi kynsipedille on laitettu saman merkin Make Up Pink geeliä. Kärkeen laitoin pohjalle uutta värigeeliäni, eli Mosaicin gel-paintia värissä coral. Tämän päälle laitoin kahta erilaista hilettä, jotka kiinnitin muotoilugeelillä. Ensin laitoin glitterdustia ja tämän päälle asettelin tuollaisia salmiakki kuviollisia hileitä. Näillä sain kynet todella lähelle samaa väriä, mitä mekko oli. Nimettömiin laitoin kunon rivit helmiä, microhelmiä ja ihania kirkkaita swarovski strasseja. Muihin sormiin tuli samoja koristeita, mutta vähän eri tavalla. Päälle laitoin vielä vähän muotilugeeliä ja lopuksi viimeistelygeelin.
Nuo ovat aivan ihania nuo swarovski strassit! Ihan eri luokkaa kuin perus halvat kirkkaat strassit. Nämä oikeasti loistaa! Onhan näillä hintaakin, mutta juuri tällaisiin juhlakynsiin ovat piste i:n päälle.




13 kommenttia:

  1. Ihanat kynnet! Tosi hyvin sopii pukuunkin :)

    VastaaPoista
  2. onpas ihanat kynnet! :) Just passelit tuohon pukuun!

    VastaaPoista
  3. Ihanat kynnet! Sopii mekkoon tosi hyvin ja mekko on upea! Olis kiva saada kuvia myös morsiamen kynsistä jos sulla on? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :) Meillä meni kynsien kanssa niin myöhään kun aloiteltiin aika illalla kynsiä tkemään, niin en jaksanut/ehtinyt ottaa kuin yhden kuvan ja sekin tärähti :( Mutta perus valkoinen ranskis oli ja nimettömässä rivi noita kirkkaita kiviä :)

      Poista
  4. Ihanan värikkäät kynnet, sopii kyllä tosi hyvin mekkoon! :)

    VastaaPoista
  5. Wow!! Oot kyllä tosi taitava !! :) kauanko noi itsetehdyt kynnet kestää? Milloin rupee irtoilemaan tai menemään huonoon kuntoon?:) kiva jos viitsit vastata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kynsien kestävyyteen vaikuttaa niin moni asia, tekijän taidot, käytetyt geelit ja välineet yms. Kyllä kynnet mulla kestää nykyään helposti sen 5-6 viikkoa jos en niitä huolla ollenkaan. Tuossa ajassa niissä on jo niin suuri kasvuraja, että väkisin kynnen kestävyys heikkenee. Harvoin päästän ne niin pitkälle että alkaisivat irtoilemaan, vaan huollan niitä säännöllisesti. Pyrin huoltamaan kynnet noin neljän viikon välein viimeistään. Joskus jos intoa löytyy niin koristukset saataa mennä vaihtoon jo viikon/parin päästä.

      Poista