keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Tämän talven ensimmäiset talvikynnet



Seuraavaksi esittelyyn geelikynnet, jotka tein pari viikkoa sitten, mutta vasta nyt ehdin ne teille esittelemään. Halusin kokeilla taas hieman neliskanttisempaa kärkeä kynsiin, sillä minulla oli jonkin aikaa terävämpi kärki kynsissä. Täytyy sanoa, että minun nakkisormet korostuu vaan enemmän näissä, mutta minkäs teet. Olen niin kateellinen niille, keillä on kaunis pitkä ja kapea kynsipeti, omani on todella leveä ja lyhyt. Näihin on niin vaikea saada kauniin muotoisia kynsiä tehtyä.



Osa kuvista on otettu tänään, joten niissä näkyy jo melkein 2 viikon kasvuraja. Olen kyllä todella tyytyväinen näihin Mosaicin geeleihin! Kynnet ovat pysyneet kiinni kuin tauti, ei minkäänlaisia ilmaantumisia. Kiilto on pysynyt hyvänä edelleen, eli pisteet myös Flexy Top Coatille!

Alimmaisena minulla on kynsillä flexy geeliä ohut kerros, se auttaa kynsiä pysymään kunnolla kiinni luonnonkynnessä. Pidennyksen rakensin muoteilla ja geelinä käytin kirkasta crystalia. Tämän päälle ohut kerros naturallia tuomaan kauniin sävyn kynsipedille. Sitten kevyt buffaus ja koristeluun. Koristelut on tehty niin, että laitoin ensin kärkeen hieman liukuvasti turkoosia Mosaicin Gel-Paintia M4. Turquoisea. Tämän päälle ohut kerros kirkasta geeliä, johon sirottelin kolmea erilaista glitterhilettä. Seuraavaksi rakensin kynnen muotoon kirkkaalla crystal geelillä. Tämän jälkeen kynnet viilattiin muotoonsa ja tein vielä valkoisella gel-paintilla nuo viivat ja nimettömiin tuli vielä vähän strasseja. Päällimmäisenä on kerros Flexy Top geliä.



Itse tykkään näistä kynsistä todella paljon! Nämä kuitenkin lähtevät jo tänään illalla vaihtoon, sillä minulla on perjantaina tiedossa firman pikkujoulut ja haluaisin tehdä jotkut vähän jouluisemmat kynnet sinne. En vaan ole vielä päättänyt, että teenkö jo punaiset kynnet vai jotain muuta. Saa nähdä mitä geelejä ja glittereitä tuohon pöydälle kohta päätyy.

Ainiin, minulta karkasi vähän mopo käsistä kun huomasin viis.ee:n talvialennukset! Olin juuri ennen alennuksia ehtinyt tilaamaan pari uutta gel-painttia ja "päätin", että uusia hankitaan vasta kun vanhat on testattu... noh, nyt sieltä on taas tulossa niitä lisää! Päätinkin, että voisin pian tehdä tänne listaa tuotteista joilla kynsiäni teen, sillä saan niistä jonkin verran kyselyjä teiltä :)

10 kommenttia:

  1. Ihanat! Yksinkertaiset, mutta strassit tuovat kivaa kimallusta:)

    VastaaPoista
  2. Tosi ihanat ja talviset kynnet!! :)

    VastaaPoista
  3. Moi! Ajattelin tilata Cesarsilta geelejä, ja alkaa käyttämään heidän tuotteitaan, mutta nyt kun olet koittanut Mosaicin geelejä, osaatko sanoa kummat ovat paremmat? Vaihdoitko itse geelejä mistä syystä ja kummista tykkäät enemmän?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Vaihdoin ihan siitä syystä, että olin reilu pari vuotta käyttänyt cesarsin geelejä ja tuli vain sellainen olo, että pitää saada kokeilla muutakin. Ei niissä mitään vikaa ollut, mutta uteliaisuuttani halusin kokeilla muutakin niin pitkän ajan jälkeen. Pohdin jonkin aikaa että kumman otan kokeiluun, Mosaic vai Mereneid ja mosaicciin päädyin. Olen kyllä todella tyytyväinen! :) Molempia voin suositella.

      Poista
  4. Tosi hienot kynnet!!!! Ps. Sun blogi on toosi hyvä! Eikä sun sormet oo mitenkään erityiset nakit, ja noi kynnet on just kauniit sun sormille :)

    VastaaPoista