tiistai 11. kesäkuuta 2013

Äkkiä nyt jotkut kynnet!

Tuossa yhtenä iltana tuli sellainen fiilis, että voi vitsit, pakko tehdä itselleni kynnet. Omat kynteni olivat kasvaneet jo yllättävän pitkiksi, mutta ne alkovat taas käpertymään kärjistä rumasti. Siis toki en tavoittele mitään lättäniä lituskoja, mutta kynteni lähtevät kasvamaan todella nopeasti kippuraan ja joissakin sormissa kynsien reunat melkein koskivat jo toisiaan.

Ehkä olisi pitänyt malttaa seuraavaan päivään ja tehdä kynnet vähän pirteämpänä. En taaskaan jaksanut kiinnittää riittävästi huomiota kynnen muotoiluun. Myönnän ihan suoraan, että minulle on edelleen vaikeaa saada kynsistä kauniin muotoisia, sellaisia että voisin oikeasti sanoa olevani tyytyväinen kynsiin. Etenkin omat kynteni ovat niin leveät, että väkisinkin kun teen niihin tylppäkärkiset kynnet, niin ne näyttävät todella leveiltä eikä minun silmääni ainakaan hirveän näteiltä. Yritin saada muottia asettumaan kynteen niin, että pidennykseen tulisi vähän kaarevuutta, mutta ei onnistunut. Pitkät kynnet toki näyttäisi heti kaventavan kynttä tai esimerkiksi stiletot, mutta niitä en 8kk ikäisen lapsen kanssa voi edes harkita :D



No mutta mennäämpäs niihin kynsiin. Tein maltillissen pituiset kynnet muoteilla. Rakensin kynnet Cesars Secretsin muotoilugeelillä. Ostin muutama viikko sitten Mosaic Gel-Paintteja palkinnoksi kynsikilpailuun joka on parhaillaan blogissa käynnissä. ( kisa TÄÄLLÄ) Olen aiemmin käyttänyt lähinnä vain Baehrin värigeelejä, mutta törmäsin näihin ja niitä on kehuttu monessa blogissa, joten päätin niitä koituttaa itsellenikin.
Käytin kynsissä siis väriä Lemon Neon ja yllätyin miten kirkas väri oli. Se todella pomppasi silmille, juuri sellainen kun halusinkin. Kärkeen töpöttelin lisäksi oranssia ja keltaista glitterhilettä. Mustat pilkut tuovat kynsiin vielä kivan lisän.



Tällaiset kynsistä nyt sitten tuli. Eiköhän näitä kestä pari viikkoa katsella. Sitten voisi kokeilla noita muita uusia värigeelejä :)
Onko teille Mosaic Gel-Paintit tuttuja?

13 kommenttia:

  1. Mosaicit ja kaikki geeliin liittyvä on mulle ihan umpivierasta, mutta nää on ihanan aurinkoiset lakkaukset!! :)

    VastaaPoista
  2. Iiiiihana tuo vihree väri <3 nii kesäne ja raikas :) hienot kynnet

    VastaaPoista
  3. Tosi kauniit ja pirtsakat näin kesäksi:)

    VastaaPoista
  4. Aivan upean ihanat kynnet! :) miten muuten teit pilkut? Itse yritän söhertää piirrustuslakoilla, ja eihän siitä koskaan mitään tule. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tein ne ihan mustalla geelillä apuna oli dotting tool. Yllättävän helpot tehdä loppujen lopuksi :) Kannattaa kokeilla! Geeleillä helppo tehdä kun ei jämähdä samalla tavalla kuin lakalla.

      Poista
  5. Jes mahtavaa että löysin sun blogin! oon kiinnostunu kynsien laitosta ja aikeissa ostaa uv-uuni yms muut tarvikkeet! kiitoskiitos ihanaaaa! :D ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että blogistani on ollut apua ja innostusta :) Toivottavasti seurailet jatkossakin :)

      Poista