torstai 28. huhtikuuta 2011

Pinkki sekamelska nykyisillä taidoilla

Löysin pari päivää sitten koneelta vanhoja kuvia ja siellä oli muutama kuva ihan ensimmäisitä nail art lakkauksista mitä olen tehnyt. Kuvat olivat viime kesältä. Ajattelin että voisin muutaman niistä täälläkin esitellä, voi vähän verrata onko edistystä tapahtunut yhtään parempaan suuntaan :) Otetaan ensimmäiseksi vuoroon pinkit kynnet viime kesältä, joista on kuva alempana. Tämän hetkisiin kynsiin piti myös saada pinkkiä, pisteitä ja viivoja. Tällaiset niistä tämän hetkisillä taidoilla tuli!



Ja itse tykkään ainakin kovasti, ovat mielestäni ihanan pirteät! Ja alempana kuva viime kesän lakkauksesta ja niissä on käytetty apuna, uskokaa tai älkää, tulitikkua! Siis pisteiden ja viivojen tekemiseen. Tuolloin kaapista ei vielä löytynyt kuin muutama ikivanha kynsiviila ja kulahtanut suti. Nyt sentään löytyy jo paljon paremmat ja monipuolisemmat välineet.



Näköjään en reunoja ole sitten siistinyt yhtään ennen kuvan ottamista. En enää muista mitä lakkoja tuolloin käytin. Ja noiden tekemiseen meni minulta silloin ikuisuus, mutta ehkä ne taidot on tuosta hieman kehittyneet, sillä nämä tämän hetkiset tuli tehtyä loppujen lopuksi aika nopeasti.






Kuvassa lakat joita käytin:
Nubar, Sun Sparkle
Chatte Noire, numero 57 (Venäjältä ostettu parin eruon lakka)
Nubar Striper-lakka, Snow White
Frauleinin Nail Art hopea glitterlakka
Kissin musta Nail Art lakka
Cesars, Rapid Dry Top Coat

3 kommenttia:

  1. Vitsit nuo pinkit on nätit! Täytyypä pistää korvan taakse tuok koristeluidea! :)

    VastaaPoista
  2. aivan ihanat nuo uudet kynnet, rakastuin niihin!! :)

    VastaaPoista
  3. Sanna: Mie tykkään kans tosta pinkinstä lakasta, on jotenkin niin sähäkkä :)

    Eve: kiitos kiitos =)

    VastaaPoista