tiistai 17. toukokuuta 2011

Hello Kitty kynnet

Onko siitä nyt vuosi vai pari kun Hello Kitty nousi maailmanlaajuisesti suureen suosioon? Oli miten oli, pikkusiskoni pitää Hello Kitystä paljon ( kyseessä ei ole mikään 10 vuotias sisko, vaan pian 20 vuotias ). Itsekkin myönnän että kaapista löytyy muutamat Hello Kitty sukat ja onhan ne söpöjä! Seikkailin jokin aika sitten netin ihmeellisessä maailmassa ja bongasin tältä sivustolta aivan ihania ja suloisia Hello Kitty kynsiä. No, nyt sunnuntaina pikkusiskoni pyysi minua tekemään hänelle kynnet ja muistin tuolla näkemäni kynnet, joten käytin samaa ideaa, paitsi näissä kisuli tehtiin joka kynteen.



Meinasin ensin tehdä rusetit Konadin laatasta, mutta päätin sitten tehdä ne vapaalla kädellä, ja kuinkas kävikään... lakka ei ollut kunnolla kuivunut ja kuviot vähän levähti, onneksi ei kuitenkaan pahasti. Kuvasta voisi päätellä, että kynnet on tehty jollekkin 70 vuotiaalle, sen verran ruttuisilta sormet näyttävät. Siskoni on äitini tavoin töissä kesäkukkien parissa, joten kädet saavat päivittäin kestää kovia ja niitä ei saa millään pidettyä kunnossa vaikka kuinka laittaisi kosteusrasvaa. Kynsinauhatkin oli sen verran arat, että en pahemin saanut niihin koskea.

Tänään muuten tuli ne Color Clubin lakat, lakkailen täällä samalla kynsiä kun kirjoittelen (jollain muullakin tapana lakkakerroksien kuivumisen välissä tulla koneelle?). Huomenna voisin esitellä lakat sekä muita uusia hankintoja :)

7 kommenttia:

  1. Minäkin tulen koneelle kun odotan lakan kuivumista. ;D Tai sitten katson televisiota.
    Tosi söpöt kynnet! <3

    VastaaPoista
  2. Voi ei miten söpöt! :) En oo ite ikinä Kittystä innostunu, mut nää on kyllä niin mainiot!

    VastaaPoista
  3. mä ainakin dataan aina kun lakkailen kynsiäni :D normaalisti kirjoitan kynsillä, mutta alan oleen jo aika mestari myös sormenpäillä napauttelemisessa, vaikka siinä saakin märkiä lakkoja varoa :D

    ja supersöpöt kityt olet tehnyt... täällä yksi 21-vuotias on päättänyt vähän hurahtaa kyseiseen kissaan :D

    VastaaPoista
  4. Pakko myöntää että oon oppinut nyt pitämään näistä ja tuijottelen näitä aina välillä, vaikken aluksi tykänny yhtään ;)
    Voisin ottaa vaikka toistenkin tämmöset samanlaiset.. :D

    VastaaPoista
  5. nailHai: Kiitos :) Mulla toi telkkarin kattelu ei toimi :D En muista istua kiltisti paikallaan ja antaa lakan kuivua, vaan aina söhin sormet johonkin. Koneella kun olen, niin sentään muistan varovaisesti näpytellä sormenpäillä.

    cat: Kiitos ;)

    salla: Juu varovainen saa olla kun koneella kirjoittaa vastalakatuilla kynsillä :D Helposti se vielä menee jos ei kamalan pitkät kynnet ole, mutta mitä pitemmät niin aina vaikeampaa kirjoittaa sormenpäällä. Miekin normaalisti näpyttelen melkein kynsillä.

    Totehi: Niin mä vähän arvelinkin :D mut hei, ainahan pikkusiskon pitää ensin valittaa isosiskon tehdystä työstä ;)

    VastaaPoista
  6. EIKÄ! Nää on aivan mahtavat!<33 Niin täydellisen söpöt! :)

    VastaaPoista