tiistai 25. lokakuuta 2011

Wish Upon A Rock-Star mustalla pohjalla

Ostin vähän aikaa sitten uudesta Color Clubin Back Stage Pass- kokoelmasta lakan nimeltä Wish Upon A Rock-Star. Pelkäsin aluksi, että lakka ei olisi ihan minun makuuni, vaikka pidänkin kaikesta glitteristä ja kiiltävästä. Lakka osoittautui kuitenkin mieluisaksi ja oli pakko päästä kokeilemaan sitä jonkun toisen lakan kanssa.



Kyseessähän on siis glitterlakka, jossa on glitteriä eri väreissä sekä tuollaisia vaaleanliloja "paljetteja". Kynsiä lakatessa yritin saada paljetteja osumaan kynnelle tasaisesti, ettei ne olisi yhdessä kasassa, mutta ei ihan onnistunut. Tuntuu että ne jumahti aika nopeasti kiinni, enkä kauheasti viitsinyt alkaa niitä väkisin siirtelemään.
Pohjalla on kaksi kerrosta mustaa China Glazen liquid leather lakkaa, jonka päälle laitoin kaksi aika ohutta kerrosta Wish Upon A Rock-Star lakkaa, sillä halusin jättää mustaa jonkin verran alle näkyviin. Päällyslakkana käytin Seche Viteä.



Minun ihastus lakkaa kohtaan ainakin vahvistui ja tuli kauhea hinku ostaa kokoelman muitakin lakkoja. Mitäs mieltä te olette lakasta? :)

10 kommenttia:

  1. Kysyisin tohon kilpailuun liittyen, että saako prinsessakynnet tehdä erillisille tipeille?

    VastaaPoista
  2. anonyymi: Tarkoitat siis että tekisit kynnet irto tipeille, jotka eivät olisi kynsissä kiinni? Kisassa vaadin että kynnet on "sormissa kiinni".

    VastaaPoista
  3. Uuuu, ihana glitteripläjäys :D kauheesti nyt tullu näitä vihreä-puna-sekaväri glitterlakkoja, ja mikä pahinta! Ne alkaa näyttään siltä, et paaaakko saada *___*

    VastaaPoista
  4. Ihanaihanaihana lakka! Todellakin haluaisin jonkin tämäntapaisen karnevaalilakan kokoelmiini <3

    VastaaPoista
  5. Miksi kaikilla muilla bloggaajilla on tämä lakka paitsi mulla ?!?? Aargh :D Hieno lakka kieltämättä. Muuten, "isojen paljettejen" oikeaoppinen nimitys on hexglitter. En ole varma tuleeko tuohon väliä, väliviivaa vai erikseen, mutta hexejä nuo näyttävät olevan :)

    VastaaPoista
  6. Ihanan värinen mustan päällä! :)

    VastaaPoista
  7. Voi mahtavuus, nämä on upeat!!!

    VastaaPoista
  8. Layrä: Lompakolle se voi olla ikävä juttu, mutta itelle tietenkin piristys jos niitä hankkii :D

    Ine: Voin ainakin suositella tätä lakkaa :)

    KaniFani: Onhan tuo lakka kyllä aivan ihana <3 Mietinkin että pakko noille on olla joku hienompi nimitys, kiitos tiedosta! :D

    Rose: samaa mieltä!

    Mia: kiitos :)

    VastaaPoista
  9. Kiva lakka, mie tykkäisin! Tosin en saa nyt ottaa... Möh :(

    VastaaPoista