maanantai 7. marraskuuta 2011

Pitkästä aikaa Konadeja

En ole pitkään aikaan käyttänyt Konadeja, piti oikein tarkkistaa että milloin viimeksi olen tehnyt postauksen jossa niitä olisin käyttänyt. Näköjään kesällä viimeksi on tullut käytettyä, joten olihan se korkea aika keksiä niille käyttöä. Sen kyllä huomasikin, etten ole väähään aikaan niitä käyttänyt. Oli nimittäin hiukan hankalaa tuo leimaaminen, ei millään osunut kuvio oikeaan kohtaan. Täytyy lähiaikoina tehdä toisetkin kynnet, ettei taito taas pääse ihan ruostumaan!


Kuva otettu hehkulampun valossa

Mulla sattui olemaan lakkakaapissa vierekkäin China Glazen Jitterbug sekä Color Clubin Poptastic ja ne näytti mun silmään jotenkin tosi kivoilta yhdessä. Niinpä ne päätyi kynsiin. Jitterbugia on kynsien leveydeltä noin 2/3 ja 1/3 lakkasin pinkillä Poptasticilla. Kuvio on Konadin laatasta m57. Jälkeenpäin ajateltuna kuvio olisi saattanut näyttää paremmalta, jos olisin valkoisen "pitsin" laittanut harmaan värin päälle ja mustan pinkin päälle, mutta ihan kiva se on noinkin :)


Kuva otettu hehkulampun valossa

Aloin tässä haaveilemaan Magno Nailsin XL-laatoista, sillä nuo Konadin "koko kynnen" kuviot eivät millään täytä minun lapio kynsiäni. Mutta ainakaan vielä vitsinyt niitä ostaa, vaikka tuolla muutama todella ihana laatta olisikin.


Kuva otettu luonnonvalossa

Sisällä otetuissa kuvissa värit taas vääristyi, mutta tuossa alimmassa kuvassa värit ovat suht lähellä niiden oikeaa väritystä.

14 kommenttia:

  1. Tosi hienot ovat! (:

    VastaaPoista
  2. No wau, hienot!! Miten ihmeessä saat noin hienosti noi leimaukset osuun kohdilleen? Mä en edes uskalla kokeilla...

    VastaaPoista
  3. Ama: kiitos =)

    Marie: kiitti :)

    Mia: ei ollu kovinkaan helppoa pitkän tauon jälkeen, muutamasta kynnestä näkyykin kun kuva jäi vajaaksi ja yritin sitä jatkaa niin ei ihan mennyt kohdilleen.

    VastaaPoista
  4. Kiva idea, touta voisi soveltaa vaikka millä kuvioilla! Mango Nailsin laatoista: Kuulemani perusteella XL-laattojen kokokynnenkuviot eivät mahdu Konadin leimasimeen kunnolla, joten kannattaa tilata myös XL-stampperi. Toisaalta, puolet halvemmalla XL-stampperia vastaavan tuotteen löydät ihan Suomestakin täältä: http://www.pretty.fi/sina-stamping-nail-art-leimasinsetti-kynsien-koristeluun-p-1021.html (blogistani löytyy myös arvostelu tuotteesta, www.kaninloikka.blogspot.com) Tietääkseni Sinan stampperin pinta-ala ei ole ihan yhtä suuri kuin Mangon stanpperissa, mutta toimii silti. siitä minulla ei ole tietoa, saako XL-laattoja vastaavia tuotteita Suomen puolelta... :D

    VastaaPoista
  5. Tosi hienot kynnet! Itsellä ei vielä kohdistus menis noinkaan hyvin :D Ja kivat värit.

    VastaaPoista
  6. Taggasin sut yhteen kuva haasteeseen ;D Ohjeet mun blogissa:

    http://kiwistraveling.wordpress.com/2011/11/07/kuvahaaste-picture-challenge/

    VastaaPoista
  7. sairaan hienot kynnet!!!

    VastaaPoista
  8. Nuo ovat upeat! Mietiskelen aina, että miten joku saa konadilla niin siistiä jälkeä. Olen itse niin laiska, että monesti väännän koristelut koristelakoilla paljaalla kädellä, kun en jaksa konadien kanssa alkaa leikkimään. =)

    VastaaPoista
  9. Ihanat kynnet! (:
    Aloin selailemaan tätä blogia ja muistan vieläkin kun joskus yli vuosi sitten katsoin näitä kynsiä ja mietin että miten joku voi olla noin taitava! 8)

    VastaaPoista