tiistai 6. joulukuuta 2011

Color Clubin Wild At Heart

Tilasin muutaman uuden lakan ja tässä yksi ihanuuksista, Color Clubin Wild At Heart. Kyseessä on siis lila hololakka. Tähän aikaan vuodesta sen kaunis holomaisuus ei vaan oikein pääse kunnolla esille, valitettavasti. Mutta minut tämä lakka hurmasi täysin ja se kiilaa itsensä ehdottomasti lempparieni joukkoon.


Kuva otettu päivänvalossa pilvisellä ilmalla.

Kun lakkasin kynnet, niin ihastelin niitä lampun alla. Voin kuvitella miten ihanalta se näyttää kesällä suorassa auringonpaisteessa. Googlesta löytyykin paljon ihania kuvia lakasta. Minun ottamat huonot kuvani tuskis saavat kenellekkään sitä "vau" tunnetta, jonka lakka kyllä ansaitsisi. Toivoin kovasti että täällä olisi auriko pilkahtanut edes sen verran että olisin pari hyvää kuvaa saanut, mutta kun ei niin ei. Joudutte siis tyytymään kuviin, jotka on otettu salaman kanssa sisällä.



Ja miten niin innostuin vähän kuluttamaan strasseja? :D Kynnet olivat todella näyttävät jo ilman koristeluja, katselinhan niitä sentään 2 päivää sellaisinaan. Lopulta päätin heittää "vähän" koristeita vielä sekaan.



Tänään illalla aion linnottautua telkkarin ääreen ja katsoa linnanjuhlia! Kyllä vain, kuulun niihin jotka katsovat juhlia ja kyttäävät ja arvostelevat toisten pukuja :D Siinä voikin samalla kerätä ideoita ja väsätä jotkut kivat kynnet! ;) Aamulla tulikin käytyä jo lenkillä koirien kanssa metsässä, ihanaa kun oli tullu pikkasen lunta! Kohta tekemään ruokaa ja illalla vielä saunaan <3 Ollaan nyt reilu viikko miehen kanssa "talonvaihteina" isovanhempieni luona, kun he lähtivät lappiin. Ihanaa kun pääsee juoksuttaa koiria mettään ja ollaan lämmitetty sauna vissiin nyt joka ilta :) Meillä kun ei kerrostalokaksiossamme ole saunaa.

Hyvää Itsenäisyyspäivää kaikille! :)

6 kommenttia:

  1. ihanat kynnet!

    ja hyvää itsenäisyyspäivää sullekki :D

    VastaaPoista
  2. Tosi ihanat! Minä niiiiiin rakastan strassiövereitä :).

    VastaaPoista
  3. Ihanat! Tykkään kaikista liilansävyistä ja varsinkin holoista... :) ja noi koristelut on tosi kivat!

    VastaaPoista
  4. postailet kovin harvoin?

    VastaaPoista