sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Kynsikilpailu alkaa, tervetuloa osallistumaan!

On aika aloittaa blogini kolmas kynsikilpailu! Tällä kertaa kilpailussa ei ole mitään teemaa, sillä kun edelliseen kilpailuun äänestettiin teemaa, niin aika moni toivoi kilpailua ilman teemaa. Jokainen saa siis tehdä sellaiset kynnet kuin itse haluaa. Lukekaahan kuitenkin säännöt ja ohjeet tarkasti, tätä en voi koskaan painottaa riittävästi, sillä edellisessäkin kilpailussa valitettavan moni ei ollut lukenut sääntöjä riittävän tarkaan ja esimerkiksi vaadittu paperilappu puuttui kuvasta.

Palkinnossa panostin tällä kertaa eniten Orlyn tuotteisiin. Kaikki palkinnon tuotteet olen ostanut itse. Pääpalkinnon lisäksi tulen arpomaan kaikkien sääntöjen mukaan osallistuneiden kesken yhden palkinnon, jossa on koristehyrriä ja hileitä. Tästä palkinnosta otan vielä myöhemmin kuvan. Pääpalkinto näyttää siis tältä:



- Neljä Orlyn kynsilakkaa, Winter Wonderland, Fantasea, Sweet Peacock ja Hawaiian Punch
- Orlyn Ridgefiller aluslakka ja Glosser päällyslakka
- Orlyn kynsinauhaöljy
- SPAresourcen käsivoide
- Kolme hyrrää kynsikoristeita, strasseja, helmenpuolikkaita ja fimoja
- Viisi purkkia glitterhileitä
- Dotting tool
- Yksi arkki kynsitatuointeja
- Hopeaa pientä helminauhaa kynsien koristeluun













KILPAILUN ETENEMINEN:
- Teillä on melkein neljä viikkoa aikaa tehdä kynnet, kuvata ne ja lähettää osallistuminen minulle sähköpostilla.
- Kun osallistumisaika on päättynyt, niin käyn kaikki osallistumiset läpi ja valitsen sieltä noin 10-15 kuvaa finaaliin.Finaaliin pääsevät kuvat päätän itse, mutta saatan käyttää muutamaa apuria tuomaan heidänkin näkemyksensä mukaan kilpailuun. Mahdolliset apurini eivät tietenkään itse osallistu kilpailuun!
- Finaaliäänestys julkaistaan blogissani heti kun kuvat on käyty läpi ja finalistit on valittu. Koko kilpailun voittaja selviytyy siis äänestyksen perusteella! Äänestys julkaistaan blogissa mahdollisimman pian sen jälkeen, kun osallistumisaika on päättynyt. Äänestyksen ohjeet kerrotaan sitten myöhemmin.
- Kun finaaliäänestyksen äänestysaika päättyy, ilmoitetaan tulokset täällä blogissani mahdollisimman pian. Laitan voittajille myös erikseen sähköpostia.

SÄÄNNÖT JA OHJEET:
- Kilpailuun saa osallistua kaikki, mutta palkinnon postitan vain Suomeen.
- Kilpailussa ei ole mitään teemaa, joten saat koristella kynnet ihan vapaasti.
- Kilpailussa on sallittua tehdä kynnet kynsilakoilla tai halutessasi voit tehdä myös geeli-/akryylikynnet. Saat vapaasti käyttää kaikkia kynsikoristeita, kuten strassit, fimot, hileet, rajausteipit yms yms. Eli kunhan olet itse tehnyt kynnet, niin saat osallistua! Valmiilla koristelluilla tekokynsillä on kuitenkin turha osallistua.
- Jotta voin olla varma, että olet tehnyt kynnet tätä kilpailua varten, etkä esim. kopioinut kuvia netistä, niin kilpailukuvassasi tulee näkyä kynsien kanssa paperilapulle käsinkirjoitettuna "MDN:n kynsikisa" tai "My Dream Nails".
- Pyri saamaan mahdollisimman tarkka ja hyvä kuva kynsistä. Paperilappu tulee erottua sen verran, että siitä saa selvää. Hillitty kuvausrekvisiitta on sallittu, kunhan muistatte pitää kynnet keskipisteenä! Mahdollisuuksien mukaan kannattaa suosia päivänvalossa kuvaamista.
- Kuvassa tulee näkyä vähintään 4 kynttä, paremman käsityksen tietenkin saa jos kaikki 5 kynttä olisi näkyvissä. Kuvassa saa näkyä myös molempien käsien kynnet.
- Kuvien pieni siistiminen ja rajaus on sallittu, mutta jos niitä on photoshopattu enemmäkin, niin kuvat jäävät varmasti finaaliäänestyksen ulkopuolelle.
- Lähetä minulle vain yksi kuva! Halutessasi voit tehdä kynsistä ns. kuvakollaasin, jossa on useampi kuva kynsistä. Tämä saattaa olla hyvä vaihtoehto jos olet esimerkiksi tehnyt joihinkin kynsiin tarkat yksityiskohdat ja haluat ne näkymään kunnolla. Mutta ottakaa huomioon kuvan maximi koko jos teette kuvakollaasin! Jos teet kollaasin, niin muista tehdä rajauksista hillityt!
- Älä kirjoita kuvaan mitään copyright/tekijänoikeus merkintöjä tai omaa/blogisi nimeä.
- Kuvan leveys tulee olla vähintään 450px ja enintään 630px. Jos lähetät liian pienen kuvan, niin ilmoitan siitä sinulle. Liian suuret kuvat voin pienetää kyllä itsekkin, mutta pyrkikää lähettämään ne annettujen mittojen mukaisina!
- Jokainen voi osallistua vain kerran!
- Osallistumisaika päättyy perjantaina 24.2.2012 klo 23:59!
- Halutessasi saat julkaista tekemäsi kynnet blogissa, facebookissa yms. jo ennen finaaliäänestystä.
MUUTA:
- Kynsien pituudella ei ole väliä, voit osallistua aivan hyvin lyhyemmilläkin kynsillä.
- Voit hyödyntää myös esim. kaveria tai siskoa ja pyytää häntä sinulle kynsimalliksi.
- Sillä ei todellakaan ole väliä oletko kokenut kynsiharrastelija, ammattilainen, vai aloittelija, sillä finaaliin valitaan todellakin ne kuvat jotka minun mielestä ansaitsevat paikkansa siellä!

NÄIN OSALLISTUT:
- Osallistumisaika päättyy perjantaina 24.2.2012 klo 23:59.
- Lähetä minulle sähköpostia osoitteeseen mydreamnails@wippies.fi otsikolla "Kynsikilpailu"
- Kirjoita sähköpostiviestiin:
  • nimesi (etu- ja sukunimi. Huom! En julkaise nimeäsi missään vaiheessa blogissa!)
  • osoitteesi (täydellinen osoite! Jos voitat palkinnon, niin postitan sen tähän osoitteeseen. Osoitetietosi jäävät vain minun tietooni.)
  • nimimerkkisi, jonka saan ilmoittaa blogissani jos sijoitut kilpailussa.

    - Laita kuva liiteeksi sähköpostiviestiin! Muista se paperilappu, joka piti näkyä kuvassa!

    Odota vastaustani, jossa kerron hyväksyttiinkö osallistumisesi! Pyrin vastaamaan mahdollisimman pian, mutta vastaukseni voi kestää parikin päivää.

    Jos sinulle jäi jotain kysyttävää, niin kysy ihmeessä joko tämän postauksen kommenttilaatikossa tai sähköpostilla. Kaikille tasapuolisesti onnea kilpailuun! :)
  • 61 kommenttia:

    1. Onko sallittua käyttää kynsien koristeluun akryylimaaleja? (:

      VastaaPoista
    2. Voi vitsit ihana palkinto! Oon aina myöhästynyt näistä siun kilpailuista, jos tällä kertaa oisin ajoissa. :D

      VastaaPoista
      Vastaukset
      1. Kiva että palkinto miellyttää, nyt laitoinkin vähän reilummin osallistumisaikaa, niin toivottavasti mahdollisimman moni ehtii osallistua :)

        Poista
    3. Voiii mahtavaa!! =) Ei väliä vaikkei voittaisikaan, kynsien lakkaaminen on vaan niin mukavaa ajanvietettä ja muiden tuotoksia on aina niin kiva katella ja hakea inspiraatiota!! Jeee, kiitos <3

      VastaaPoista
      Vastaukset
      1. Aivan :) Ja eihän sitä koskaan tiedä jos sijoittuu ja vaikka voittaisikin!

        Poista
    4. voiko osallistua pari kertaa tai vain yhden kerran? (: että on siis eri lakkaus

      VastaaPoista
    5. hmm.. kuulostaa hyvältä! pitääkin osallistua, ensimmäistä kertaa! ;)

      http://liinae-maniac.blogspot.com/

      VastaaPoista
    6. Wautsi :D Pitäisköhän osallistua..

      VastaaPoista
    7. Omat kynnet ovat niin kamalassa kunnossa muuton jäljiltä, eli olen todella kiitollinen, että on paljon aikaa osallistua, niin kerkeävät kasvamaan.. ;)

      VastaaPoista
      Vastaukset
      1. Hyvä juttu, ajattelin tällä kertaa laittaa pitemmän osallistumisajan, katsotaan vaikuttaako se minkä verran osallistuja määrään :)

        Poista
    8. Saako nimimerkin keksiä itse vai pitää olla oma blogi että voi osallistua?

      VastaaPoista
      Vastaukset
      1. Saa keksiä ihan minkä vain. Nimimerkkiä käytetään siinä vaiheessa jos sijoitut. Saat tietenkin käyttää myös blogisi nimeä/ bloggaajan nimimerkkiä jos haluat.

        Poista
    9. Oo! Ihana palkinto! Juuri niitä tarvikkeita, joita olen ollut aikeissa hankkia! Ja dottingtoolkin juuri minun lempiväriäni :D Nyt on pakko osallistua! Sopivasti aikaa kokeilla eri lakkauksia ja kuvata niitä, saa sitten päättää, millä osallistuu.

      VastaaPoista
      Vastaukset
      1. Hyvä että palkinto on mieluinen :) Kiva, että moni tykkää myös vähän pidemmästä osallistumisajasta verrattuna aiempiin kisoihini. =)

        Poista
    10. Saako muuten osallistuvista kynsistä julkaista kuvaa ennen kilpailua? Minulla ei kynsiblogia ole, mutta laitan kynsiäni aina Facebook-albumiin.

      VastaaPoista
    11. Hienoa! Kiitos vastauksista! Olisihan niitä kuvia toki voinut pantata, mutta se on vaan NIIN vaikeaa. Sitä kun saa tehtyä kauniit kynnet, ne on vaan pakko päästää muidenkin ihailtaviksi :D

      VastaaPoista
    12. Hyvä! Eka kynsi kisa mulle johon osallistun! Oon kyllä ihan sika nuori joten häviän koko kisan, en siis usko että sijoitun. tai no, alle 15 ;D

      VastaaPoista
      Vastaukset
      1. Uskon, että moni 15 vuotias osaa varmasti lakata hienoja kynsiä, ei se iästä ole kiinni.

        Poista
    13. Ihanaa että viitsit järjestää jälleen kilpailun! Huippu kivaa, täytyypäs miettiä joku kiva lakkaus ja osallistua, kiitos pitkästä osallistumisajasta :)

      Antaa paljon tilaa luovuudelle tämä teemattomuus, varmasti ihan mielenkiintoinen kilpailu tulee ;)

      t. Henni

      VastaaPoista
      Vastaukset
      1. Toivotaan että tulee jännittävä kilpailu! :) Ja tervetuloa osallistumaan =)

        Poista
    14. Osallistun : D

      http://beautiful--bliss.blogspot.com/

      VastaaPoista
      Vastaukset
      1. Sitten ei muuta kun kynsiä tekemään ja lähettämään osallistuminen ;)

        Poista
    15. aivan mahtava palkinto!! mulla ei kyllä tässä kissa mitään tasoa kun olen 12v ni en pysty tilaamaan mitään kunnon tarvikkeita ja mulla muutenki niin pienet kynnet mutta aina voi yrittää!!

      VastaaPoista
      Vastaukset
      1. Eihän sitä mitään saa jos ei mitään yritä ;)

        Poista
    16. Minäkin osallistun! :) Ensimmäinen kerta minullakin kun tällaisiin juttuihin osallistun ja olen ihan innoissani! Hyvä juttu että osallistumisaikaa on noin paljon, niin ei tule kauheaa paniikkia yrittää nopeasti saada täydelliset kynnet valmiiksi + kuvata ne + saada lähetettyä! :)

      VastaaPoista
      Vastaukset
      1. Hyvä juttu :) Toivotaan, että pitemmän osallistumisajan takia osallistujia tulisi reippaasti.

        Poista
    17. Tosi hienot noi palkinnot :) mutta minä ihmettelin että mistä noita Dotting Tooleja voi ostaa? kun itse olen etsinyt mutta en ole vielä löytänyt sellaista :)

      VastaaPoista
      Vastaukset
      1. Kiva että palkinnot ovat mieluisia. Tässä muutamat linkit mistä voi ainakin ostaa dotting tooleja:

        - CesarsShop
        - MiMax

        Lisäksi huuto.netistä löytyy varmasti :) Sekä ulkomaalaisilta sivuilta/verkkokaupoista.

        Poista
    18. mooi :) http://imma-nailholic.blogspot.com/2012/01/kynsitutoriaali-spring.html ku oon jo ennen tehny noi, nii et onko mahdollista osallistua ihan ilman sitä lappusta? ku noi onnistu hyvin :) tein ne kyllä kynsitipeille, että voin laittaa ne päälleni ja näyttää että siinä on minun kynteni... jos minun täytyy....

      VastaaPoista
      Vastaukset
      1. Edelleen painotan noita ohjeita, eli niiden mukaan kun mennään niin osallistumistasi ei hyväksytä jos lähetät kuvan ilman lappua. Ohjeita en huvikseni kirjoita, vaan ne tehdään sen takia, että kaikilla on samat säännöt kilpailun suhteen.

        Poista
    19. hitsi! laitoin vahingossa blogini nimen mukaan tohon osallistumislomakkeeseen/siis siihe kuvaan :( toivottavsti hyväksyt kummiski: imma-nailholic.blogspot.com

      VastaaPoista
      Vastaukset
      1. Niin, ne ohjeet ja säännöt on tehty kilpailua varten ja niitä pitää noudattaa, eli ei mitään blogin merkintöjä tai tekijänoikeuksia kuvaan.

        Poista
    20. Voihan kikkare! Olen tehny jo kahet kynnet tätä kisaa varten mutta kappas, olen unohtanut laittaa sen lapun siihen kuvaan... kyllä nyt pännii kun ne mun edelliset lumihiutale kynnet ois ollu sopivat tähän kisaan :(

      VastaaPoista
      Vastaukset
      1. Et ole ainut joka lapun on unohtanut, mutta tiukana pysyn sen kanssa, että lappu pitää kuvasta löytyä. Onhan tässä vielä aikaa tehdä yhdet kynnet ja muista lappu mukaan ;)

        Poista
    21. Hyväksytäänkö, jos kynnet lakkaa itse tekokynsille?

      VastaaPoista
      Vastaukset
      1. Siis tarkoitatko esim geelikynsille tai akryylikynsille? Saat toki tehdä lakkauksen geelikynsien päälle.

        Poista
    22. Ihana palkinto! Osallistuin :)
      Onkin miun ensimmäinen osallistuminen lakkauskilpailuun :)

      VastaaPoista
    23. Kiva, että "yleisö" saa äänestää voittajan. Jänskättää jo nyt. Ensin aattelin, että en varmaan millään keksi mitään lakkausta, kun ei ole mitään teemaa, mutta keksinhän minä sittenkin. ^^ Ihana palkinto!

      VastaaPoista
      Vastaukset
      1. Musta on kivempi, että yleisö saa äänestää voittajan. Itse kuitenkin joudun jo tekemään päätöksen kun valitsen finalistit ja niiden valitseminen on usein jo todella vaikeaa, saatikka että yksin päättäisin sen yhden ja ainoan voittajan, parempi antaa valtaa muillekkin voittajan valitsemisessa =)

        Poista
    24. Ihana toi palkito! Toivottavasti saan nyt lähetettyä ton osallistumisen! Tee jatkossakin lisää kilpailuja. Erityisesti tämmöset lakkauskilpailut on ihania, ku niistä saa inspistä muiden kynsistä! Ihana blogi, jatka samaan malliin!

      VastaaPoista
      Vastaukset
      1. Kilpailuja on tulossa jatkossakin ihan varmasti =) Seuraava tulee varmasti keväällä vielä =)

        Poista
    25. Mahtava palkinto! Täällä samalla kuivattelen lakkakerroksia, niin että illalla saa lähettää osallistumisen! :)
      http://my-little-addictions.blogspot.com/

      VastaaPoista
      Vastaukset
      1. Koneella ollessa on hyvä kuivatella lakkakerroksia ;) Kiva että aiot osallistua =)

        Poista
    26. Saako konadeja käyttää?

      VastaaPoista
    27. Entä jos ei saa kunnon kuvaa kynsistä, kun on huono kamera et siitä kuvasta tulee epäselvä?

      VastaaPoista
    28. Entä jos ei saa kunnon kuvaa kynsistä ,kun on huono kamera et kuvasta tulee epäselvä?

      VastaaPoista
      Vastaukset
      1. Tietenkin kuvan laatu vaikutata siihen mitenkä kynsistä saa selvää. Itse näet kynnet livenä, mutta me muut näemme sitten sen mitä olet kuvaan saanut kuvattua.

        Poista
    29. Jee! sain kaverin kameraa lainatuksi Ja kunnon kuvan kynsistä!Ehdin juuri ja juuri :)

      VastaaPoista
    30. Voihan eiiiii.... nyt vasta löysin tämän! No Nyt pitää liittyä lukijaksi niin pysyy ajan tasalla! =) ja kiitos kivasta blogista paljon ihania kuvia!

      VastaaPoista