perjantai 4. tammikuuta 2013

Crackle-lakkaus? No joo, miksipäs ei.

Silloin kun cracklet tekivät maailman valloitusta, niin minun sydäntäni ne eivät valloittaneet. Muistan ostaneeni silloin Color Clubin mustan ja valkoisen lakan ja käyttämättähän ne melkein jäivät. Siskoni ihastui niihin kovasti ja hänelle teinkin niillä paritkin lakkaukset. Itselleni tein vain muutamat lakkaukset mm. > nämä < , nekin tein Voicen kynsikisaan ja aiheena oli Graffiti-kynnet. Tämän jälkeen en niihin ole koskenut :(

Selailin Mimaxin sivuilla China Glazen lakkoja ja törmäsin siellä Crackle Glitters lakkoihin. Ilmeisesti lämpenen vähän hitaammin "uusille jutuille" sillä vasta nyt tuli sellainen fiilis, että pakko saada! Edes kokeiltavaksi.



Olin niin malttamaton, että halusin kokeilla lakkaa melkein heti kun otin sen paketista. Kynsillä sattui olemaan valmiina Essien hennon persikan värinen A Crewed Interest lakka. Päätin, että nämä nyt saavat sen verran sopia yhteen, että kokeilen lakkaa sen päälle.
Lakka oli helppo levittää ja alkoi halkeilemaan ihan kivasti. Halkeamat ovat aika isoja, sillä lakkasin kynnet pitkillä vedoilla. Glitteri heräsi kunnolla eloon kun laitoin päälle kerroksen kirkasta lakkaa. Uskoisin että tätä lakkaa tulen käyttämään enemmän kun aiempia cracklejani.





Käytetyt lakat:
Essie - A Crewed Interest
China Glaze - Clam-More

Mietin tässä vain, että pitäisiköhän ottaa härkää sarvista ja kokeilla näitä muitakin villityksiä mitä minulta meni ohi kun en loppuvuodesta kynsiin ehtinyt panostamaan. > Nämä < Ruby Wing lakat ainakin vaikuttavat jänniltä, mutta toisaalta enpä minä tähän aikaan vuodesta käsiä ulkona pahemmin katsele. Ehkä sitten lähempänä kevättä voisi olla kivoja. Kaviaarilakkaukset taidan ohittaa ihan suosiolla, ei vaan sytytä minua yhtään. Magneettilakkaukset ovat vähän kiikun kaakun, jossain vaiheessa tuntui ihan kivoilta, mutta nyt kun miettii niin tulee lähinnä sellainen "njääh, antaa olla" tunne.

Kysytäänkin siis teiltä, mikä seuraavista saa sinut eniten innostumaan:
- Magneettilakat
- Leimauskoristelu
- Kaviaarilakkaus
- Cracklet
- Väriä muuttavat lakat
- Vai jokin muu?

Entä alkaako jokin olemaan mielestänne jo ihan loppuunkulutettu?

8 kommenttia:

  1. kivat kynnet ,mua kiinnostaa väriä vaihtavat mut moni muukin leimaus pitäs opetella ja kaikki kynsiin liittyvähän kiehtoo =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) Kieltämättä kaikki kynsiin liittyvä kiehtoo, kun vaan pysyisi perässä näiden uusien villityksien kanssa :D

      Poista
  2. Väriä muuttavat lakat kuulostaa ja näyttää hienoilta :) Itekkään en oikein kaviaarikynsille tai magneeteille oo syttyny
    mutta leimauskoristelusta tykkään :)

    Ja hienot kynnet taas kerran :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiits :) Minustakin väria muuttavat kuulostaa hienolta, hauaisin vain nähdä että miten ne oikeasti toimii, että onko väriero huomattava kun menet ulos vai vaaditaanko siihen sitä auringonpaistetta ja UV-säteitä kunnolla.

      Poista
  3. Ehdottomasti lempparein on leimaus, sillä saa varmaan monipuolisimmin kaikkea tehtyä! mulla on yks ruby wings, hopea glitteri minkä pitäisi muuttua vaaleanpunaiseksi, mutten oo vielä kokeillut.Kaviaareja en oo kokeillut, tuntuu että vaan sotkisin mutta pitää joku kerta tehdä silti. Crackeille en oikeen oo lämmennyt, magneetit on sellasia "ihan kivoja". Hahah, kunnon sepustus:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerro ihmeessä miten tuo ruby wings toimii kun kokeilet sitä :)

      Poista
  4. Hienot kynnet ja musta noi värit sopii yhteen :> Mul on se vihree Chinan Ccacklelakka ja oon tykänny tosi paljon. Nytkin on kynsillä sitä. Tykkään siis crackleista paljon, mutta myös Konadeista. Kaviaarikynsistä en tykkää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) Itse vieroksun vielä vähän vihreit lakkoja, mutta ehkä cracklena se menisi. Täytyisi kokeilla enemmän vihertäviä lakkoja, jos vaikka tykästyisinkin niihin :)

      Poista