keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Geelikynsiä marmoroinnilla

Viime aikoina minulla on pää lyönyt ihan tyhjää geelikynsien koristelun kanssa. Hain ideoita katselemalla videoita YouTubesta ja ei voi muuta sanoa kuin että kyllä jotkut ovat sitten taitavia! Tulee itselleen väkisin sellainen olo, että opittavaa olisi vielä vaikka kuinka paljon ja että oon vielä niin aloittelija että huh huh. Intoa kyllä riittäisi, mutta kun itselleen tekee ja silloin tällöin kaverille kynsiä, niin eipä sitä hirveesti harjoitusta tule. Eikä viitsisi omia geelikynsiä viikon välein huoltaa, siihen kun se parisen tuntia aina kuitenkin menee ja tällä hetkellä pienen pojan äitinä siihen ei aikaa löydy joka viikko.

Pääsin kuitenkin eilen illalla tekemään kaverille kynnet. Olin muutamat erilaiset koristelut kokeillut etukäteen tipeille ja näytin niitä hänelle ja sanoin että valkkaappa siitä. Päädyttiin tekemään tällaiset kynnet.



Oon aiemminkin katsellu kuvia ja videoita geelikynsistä joissa käytetään marmorointia. En vaan koskaan ole aiemmin sitä kokeillut, vaikka sillä todella monipuolisia ja hienoja kynsiä saisi aikaan. Värigeelejäkin kun minulla on kuitenkin aika paljon, ettei se siitäkään ole kiinni etteikö värejä löydy.
Nyt tekisi jo mieli päästä tekemään uudet kynnet samalla tekniikalla. Täytyykin vissiin ottaa omat kynnet työn alle tai sanoa äidille, että varauduppas istumaan vähäksi aikaa penkkiin, mä haluan tehdä sulle kynnet! :D



Idea näihin kynsiin lähti siis tästä videosta. Jätettiin kuitenkin koristelut melko simppeliksi. Lisäsin rajalle violetteja ja mustia glittereitä ja nimettömiin vielä strassit. Oltiin molemmat tyytyväisiä lopputulokseen.
Onkos siellä lukijoissa ketään ketkä ovat tehneet marmorointeja geeleillä? :) Mie tykästyin tähän tyyliin nyt ihan totaalisesti. Itseasiassa taidankin alkaa harjoittelemaan vähän lisää tipeille erilaisia yhdistelmiä.

10 kommenttia:

  1. Mä olen kans ihan rakastunut marmorointiin! Mulla vaan ei kunnollisia värigeelejä ole, jotta pigmenttiä löytyisi ja ilman että kynnen kärjestä tulee liian paksu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on parisenkymmentä noita Baehrin geelejä ja niissä on todella hyvä väripigmentti. Niillä onnistui ainakin tosi hyvin :)

      Poista
  2. Taidampa seuraavaksi itekki kokeilla geeleillä marmorointia, kun niin hienoja luomuksia näkyy pitkin nettiä. :)

    VastaaPoista
  3. oi tosi kauniit :) ei noi mun mielestä ois tarvinnukkaa enempää koristeluja (: ite en oo tollasia päässy ees kokeilee ku ei oo värigeelejä tullu hankittuu :(

    VastaaPoista
  4. Kiitos :) Noh jos joskus hankit niin kunnon väripigmenttisillä geeleillä onnistuu varmasti hyvin.

    VastaaPoista
  5. ei oo kyllä rakennekynsillä näkynyt marmorointeja ja muutenkin ovat aika harvinaista sorttia. voisitko tehdä joskus muuten postauksen jossa teet jotkut ihanat prinsessakynnet tai jotkut todella söpöt värikkäät? :)

    VastaaPoista