lauantai 5. tammikuuta 2013

Uusi lakkamerkki minulle, Kinetics

Eksyin jokin aika sitten Kynsitukku.com kaupan sivuille. Katselin heidän kynsilakka tarjontaa ja huomasin siellä minulle ihan uuden merkin, Kineticsin. Katsoin ensin ihmeissäni, että mikäs tämä on kun ynsilakan tuotekuvauksessa lukee ensimmäisenä "Kinetics tuotteet ovat erittäin laadukkaita ja trendikkäitä rakennekynsituotteita. Kinetics tuotevalikoimaan kuuluu yli 400 erilaista rakennekynsituotetta.". Mietin että ovatko nämä jotain UV-lakkoja vai mitä ihmettä. Piti vähän googletella ensin ja lopulta selvisi, että ihan normaaleja kynsilakkoja ovat.
Värivalikoimaa ei ihan hirveästi ollut, mutta kun tilasin muitakin kynsilakkoja niin pätin samaan syssyyn kokeilla yhtä Kinetics lakkaa. Yllätys yllätys, että värivalintani osui siniseen.


Minua häiritsee karva kuvissa ihan yhtäpaljon :D


Laadultaan lakka tuntui ihan hyvältä ja levittyi kivasti. Kaksi kerrosta riitti peittämään. Lakassa on pientä metallinhotoa huomattavissa. Yksiväriseksi en kynsiä taaskaan kuitenkaan jättänyt, vaan koristelin ne leimauksilla. Käytin Konadin vaaleansinistä leimauslakkaa. Tämä oli ensimmäinen kerta kun kokeilin nimenomaan XL-laatoille tarkoitettua leimaisinta ja täytyy sanoa että minun omani ei toiminut sitten yhtään! Kuva ei vaan tarttunut leimasimeen. Yritin ja yritin, mutta kun ei onnistunut niin otin sitten Konadin kaksipäisen leimasimen ja käytin siitä isompaa päätä. Kuva ei kyllä täysin mahtunut siihen. Ja kuten näkyy, niin leimaukset eivät ihan täydellisesti onnistuneet, vaan menevät vähän vinoon ja sieltä täältä kuvio jää vähän kesken. Lisäsin vielä dotting toolin avulla vähän pronssin väristä nail art lakkaa ja rajasin sen valkoisella. Kaiken kaikkiaan kynsistä tuli ihan kivat mielestäni.



Valitsemani lakka on 212 All Night. Tämän kokeilun perusteella voisin hankkia näitä lisääkin. Täytyy vähän katsella mistä muualta niitä saisi, sillä värivalikoima ei kynsitukku.comissa hirmuinen ollut. Kertokaahan ihmeessä jos tiedätte mistä saisi? :)

13 kommenttia:

  1. MINÄ TIIÄN MISTÄ NIITÄ SAA! Turusta tukusta :D Mä en edes tiedä, onko Kynsitukulla oikeutta myydä Kineticsin tuotteita, kun ainoa maahantuoja Suomessa on Margit Hannula Turussa. Täytyykin häneltä kysyä, että mikäs tää juttu on, kun seuraavan kerran siellä käyn. Oon käynyt Kineticsin rakennekynsikoulutuksen geeleillä ja olen erittäin tyytyväinen heidän tuotteisiinsa ja koulutukseen. Mulla noita lakkojakin on pilvin pimein ja tällä hetkellä muutama värikin myynnissä FB:n parilla kirpparilla. Muita värejä saa ostettua siis vain Turun maahantuojalta, vaikka tuolla nettikaupassa onkin muutama väri. Mulla on myös toi All Night ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Enpäs tiedä minäkään, ainakin siellä oli myynnissä muitakin tuotteita kuten akryylijauheita jne. Toivottavasti saavat myydä, jotta minäkin voin näitä hankkia :)

      Poista
  2. ootko tehny postausta tosta leimasin jutusta ? kun mulla ei oo hajuakaan miten niitä tehdään ja millä ? toivottavasti vastaat pian:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole tehnyt, tuntuu että niin monessa blogissa on ohjeita mutta toki voin tehdä niistä postauksen. Katsotaan jos ehtisin vielä vaikkapa tämän päivän aikana :)

      Poista
  3. kivat kynnet ja lakkamerkki on mulle ihan tuntematon .ps minunki blogia saa käydä katsoon ja littyä lukeen jos haluaa

    VastaaPoista
  4. Kiitos! Tulen mielläni kurkkimaan blogiisi.

    VastaaPoista
  5. mistä sä olet ostanu noita leimasin tarvikkeita ? oisko vinkata jotain hyvää sivustoa ?:>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Omani olen osatnut melkein kaikki Cesars Shopista. Mulla suurin osa on Konadin laattoja, mutta niitä vähän halvempia laattoja löytyy esim. MiMaxilta.

      Poista
  6. täytyykö leimaamiseen olla jotain erillisiä kynsilakkoja, vai käykö tavalliset lakatkin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Konadilla on olemassa tähän tarkoitukseen omat leimauslakat, mutta monet tavallisetkin lakat käyvät kyllä. Lakka ei vaan saa olla kovinkaan lirua ja kannattaa valita mahdollisimman väripigmenttisiä lakkoja. Tummat värit ovat yleensä hyviä.

      Poista