sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Juhlakynnet

Oltiin lauantaina juhlistamassa miehen äitipuolen 50-vuotis syntymäpäiviä. Juhlat oli aika isot ja halusin pitkästä aikaa tehdä jotkut kunnon juhlakynnet. Viime postauksen jälkeen en siis vielä huoltanut heti kynsiä, vaan säästelin huoltoa lähemmäs juhliin. Minulla oli päällä mustat housut, paita jossa oli mustaa ja hopeaa sekä valkoinen pitsinen bolero ja siihen piti saada kynnet sopimaan. Tällaiset sain aikaiseksi.



Palasin siis takaisin teräviin kynsiin ja pituutta tuli lisättyä myös reilusti lisää. Jotenkin vaan tuli sellainen olo, että haluan terävät, ne kun minun mielestäni saa nämä leveät kynteni näyttämään edes vähän sirommilta. Tulevat koristelut oli kerrankin selvästi jo mielikuvana päässä ja ne oli pakko päästä toteuttamaan. Itse tykkään näistä kovasti ja olen tyytyväinen lopputulokseen. Muoto ei ole täydellinen, mutta yön pikkutunteina kun näitä tuli tehtyä, niin halusin vain nopeasti saada valmista, jotta pääsee nukkumaan!



Tilasin vähän aikaa sitten uudet Mosaicin geelit, Blushin ja Jellyn. Täytyy sanoa että olin ihan myyty kun näitä kokeilin! Epäilin ensin, että en Jellystä tulisi pitämään. Jelly on paksua kirkasta rakennegeeliä, sellaista joka ei lähde valumaan pitkin. Sillä saa hyvin tehtyä muodon, koska työstämisaikaa on enemmän, koska geeli ei valu. Jelly ei tasoitu yhtä hyvin kuin esimerkiksi Mosaicin crystal, mutta minua se ei ainakaan haitannut. Hyvin sai muodon tehtyä kerralla. Minultahan löytyy Mosaicilta jo elastic, caramel ja natural, joita siis kynsipedin sävyttämiseen olen käyttänyt. Mikään niistä ei yksistään tunnu sopivalta, vaan olen miksaillut niistä sopivaa sävyä. Tämä blush on kyllä sen verran täydellisen värinen, että se sopii ihan yksistään ja ainakin minusta näyttää juuri hyvän väriseltä minulle! Ihanaa! Blush on maitomainen ja ihanan lämpimän sävyinen geeli.



Huollossa viilasin siis ensin kynnet lyhyeksi ja vanhaa massaa pois. Tämän jälkeen tein kynsiin pidennykset muottien avulla ja pituuden rakensin crystal geelillä. Tämän päälle laitoin ensin varovaisesti yhden kerroksen blush geeliä ja kokeilin miltä se näyttää. Laitoin sitä vielä toisen kerroksen ja sävy oli täydellinen sen jälkeen. Muodon rakensin kynteen kokonaan Jellylla ja kerralla tuli hyvä. Sitten muotoonviilaus ja koristelujen kimppuun. Koristeluissa on käytetty gel-painteja, mustaa ja valkoista. Kiekurat maalasin Mosaicin nail art M siveltimellä, pikkuhiljaa ne alkaa onnistumaan paremmin ja paremmin, mutta harjoitusta kaivataan vielä. On se vaan niin vaikeaa tehdä vasemmalla kädellä oikeaan käteen koristeluja. Päälle laitoin flexy top geelin. Strassit on lisätty ihan viimeiseksi ja kiinnityksessä käytin hyväksi koettua crystal gluea.



Saa nähdä kuinka nopeasti kyllästyn näihin, yleensä valkoiset ranskikset eivät minulla kauaa pysy, vaan heti haluan jotain värikkäämpää. Juhlissa minulta kysyttiin, että mitenkä tällaisilla kynsillä mitään pystyy tekemään, vastasin vain että helposti näillä toimeen tulee! Eihän nämä ole edes pitkät. Hyvin saan laitettua piilarit silmiin ja otettua pois, koneella pystyy kirjoittamaan, puhelinta käyttämään jne. Tai no yksi asia oli vaikeaa ja jouduin miehen apua pyytämään, nimittäin pojallamme oli uudet hienot kengät ja niissä oli aika lyhyet narut. Niitä en saanut solmittua rusetille en sitten millään! Ja asiaa ei helpottanut se että herra 1,5 vuotta ei pysynyt paikoillaan :D



Tein myös kaverille tänään kynnet, niistä joku päivä sitten enemmän. HUOM! Kilpailun osallistuminen päättyy muutaman tunnin päästä, vielä siis ehtii mukaan jos on nopea! Kilpailuun pääsee > TÄSTÄ < . Finaaliäänestys alkaa heti kun ehdin kuvat käymään läpi ja valitsemaan finalistit. Huomenna ainakin on kiireinen päivä tiedossa, mutta viimeistään tiistaina julkaisen finalistit täällä blogissa.

6 kommenttia:

  1. Ah, ihastelin näitä jo jossain noista fb:n kynsiryhmistä. Simppelit, näyttävät, eikä silti tylsät. Vau 8)

    Jelly on geelinä mulle sellainen, että me ei tultu yhtään juttuun. Yritin ja yritin tykätä siitä, mut ei. Crystalin purkki aukesi kerta toisensa jälkeen. Ja Crystalia enemmän tykkään viel Icestä, oi! Näissä sun kuvissa toi Blush näyttää niin täydelliseltä, sille täytyykin antaa vielä mahdollisuus jos toinenkin. Tänään en vielä ollut erityisen häikäistynyt.

    Mut kyllä, nää sun on ihan laittoman upeat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! :) Ite tykkään kans, ranskikset pelkästään ei yleensä oo ihan mun makuun, tarvii vähän extraa :)

      Heh, mie kans epäilin että en tuu sen kanssa toimeen, mutta Jelly yllätti positiivisesti. Tarkoitus oli tilata m,yös Ice, mutta se jotenkin unohtui tilauksesta. Täytyy seuraavaan tilata sitten sitä :)

      Poista
  2. Hyvin olet onnistunut! :) Hienot kiehkurat!

    Unohdn tyystin kilpailun, vaikka niin oli tarkoitus, että osallistun.. Höh ja pöh. Ens kerralla sit! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) On noita kiekuroita kyllä harjoiteltu ja ihan ei vielä sivellin täydellisesti tottele, mutta kiva kuulla että näyttää jo hyvältä :)

      No ensi kerralla sitten mukaan kilpailuun ;)

      Poista
  3. Ihanan elegantit ja siistit kynnet.

    VastaaPoista
  4. Onpa kauniisti tehdyt kynnet. :)

    VastaaPoista