tiistai 6. toukokuuta 2014

Kevään 2014 kynsikilpailun finaaliäänestys alkakoon!

ÄÄNESTYS PÄÄTTYNYT, TULOKSET JULKAISTAAN KESKIVIIKKONA 28.5.2014!

Tämän kevään kynsikilpailu on edennyt nyt finaaliäänestykseen. Kilpailussa on omat luokat rakenne- ja luonnonkynsille ja molempien luokkien voittajalle on luvassa palkinto. Kilpailun palkinnot voit käydä katsomassa *TÄÄLTÄ*. Tällä kertaa kilpailussa ei ollut mitään teemaa, vaan annoin kaikille vapaat kädet koristelujen suhteen.
Luonnonkynsiä osallistui kilpailuun 13, joista 8 valitsin mukaan finaaliin. Rakennekynsiä osallistui 10 ja näistä 7 pääsi finaaliin mukaan. Finaaliin päässeet kuvat olen siis valinnut itse. Valintaan vaikutti kynsiin nähty vaiva, toteutus, siisteys ja toki se mikä juuri minun silmääni miellytti. Valitettavasti kaikki eivät finaaliäänestykseen mukaan päässeet, mutta suuri kiitos silti kaikille osallistujille jo tässä vaiheessa!

Pyydän teitä äänestäjiä lukemaan ohjeet äänestykseen huolellisesti. Finaalikuvat on julkaistu satunnaisessa järjestyksessä. Äänestys päättyy perjantaina 23.5.2014 klo 23:59.

LUONNONKYNNET:

Luonnonkynnet numero 1



Luonnonkynnet numero 2



Luonnonkynnet numero 3



Luonnonkynnet numero 4



Luonnonkynnet numero 5



Luonnonkynnet numero 6



Luonnonkynnet numero 7



Luonnonkynnet numero 8




RAKENNEKYNNET:

Rakennekynnet numero 1



Rakennekynnet numero 2



Rakennekynnet numero 3



Rakennekynnet numero 4



Rakennekynnet numero 5



Rakennekynnet numero 6



Rakennekynnet numero 7




OHJEET ÄÄNESTÄMISEEN:
- kaikki saavat osallistua äänestykseen.
- äänestäjien kesken arvotaan myös palkinto, joka esitellään alempana. Palkinnon postitan vain suomeen!
- vain oikein täytetyt äänestysviestit hyväksytään.
- sinun tulee äänestää molemmista luokista suosikkiasi.
- voit äänestää vain yhden kerran molemmissa luokissa.
- äänestysaika loppuu perjantaina 23.05.2014 klo 23:59. Tulokset julkaistaan heti kun olen ehtinyt laskemaan kaikki äänet.

ÄÄNESTYS TAPAHTUU SEURAAVASTI:
- Lähetä minulle sähköpostia osoitteseen mydreamnails@wippies.fi otsikolla "Äänestys".
- Täytä viestiin seuraavat tiedot tässä järjestyksessä:

  • koko nimesi (etu- ja sukunumi!)
  • osoitteesi (jos arpaonni osuu kohdallesi, niin postitan palkinnon sinulle)
  • sähköpostiosoitteesi (oltava sama mistä lähetät äänestysviestisi)
  • mainitse suosikki kynsiesi numerot molemmista luokista. Huom! Erottele selvästi suosikit luokittain, jottei ääni mene väärälle!

    Esimerkki
    Maija Meikäläinen
    Meikäläisentie 10, 00000 MEIKÄMAA
    meikalainen.maija@joku.fi
    luonnonkynnet numero: X
    rakennekynnet numero: X

    HUOM! JOKAINEN VOI LÄHETTÄÄ VAIN YHDEN ÄÄNESTYSVIESTIN! Tämän takia vaadin jokaiselta äänestäjältä yllä mainitut yhteystiedot, sillä joka tapauksessa jos arpaonni osuu kohdallesi ja voitat palkinnon, niin tarvitsen yhteystietosi ja täydellisen osoitteen saadakseni palkinnon postitettua! Äänestäjien nimiä tai mitään tietoja ei julkaista missään vaiheessa, palkinnon voittajalle ilmoitetaan siis henkilökohtaisesti voitosta!

    Edellisten kilpailujen perusteella on muutama äänestäjä ollut huolissaan siitä, että julkaisenko kaikkien kuvien saamat äänimäärät. Tätä kysyttiin sen takia, että kaveri on pyytänyt äänestämään omia kynsiään. Aänestäjät pelkäävät, että kisan loputtua kyseisellä kuvalla on vain yksi tai kaksi ääntä ja kaveri saa tietää, että en äänestänytkään hänen kuvaansa. EI HÄTÄÄ! KAIKKI ÄÄNESTÄKÖÖN NIITÄ KYNSIÄ MITKÄ OIKEASTI OVAT OMASTA MIELESTÄÄN HIENOIMMAT! Osaan kyllä ilmoittaa tulokset niin ettei äänestäjillä ole hätää!



    Jos jokin jäi askarruttamaan tai haluat vielä kysyä jotain, niin kysy ihmeessä kommenttilaatikossa tai laita sähköpostia.

  • 7 kommenttia:

    1. jee kiitos finaalipaikasta... hienoja kynsiä :) nyt vaan omia suosikkeja äänestämään

      VastaaPoista
    2. Kiiyos finaalipaikasta myös itseltäni :-) nyt kun noita muita katselin niin en voi edes uskoa että pääsin finaaliin :-) nythän tässä täytyy ruveta äänestämään :-)

      VastaaPoista
    3. Ompa todella hienoja kynsiä! Ihan oli vaikea valita :)

      VastaaPoista
    4. Ihania kynsiä! Hyvä, että tuli paljon osallistujia.
      Munkin puolesta kiitos finaalipaikasta. :)

      VastaaPoista
      Vastaukset
      1. Heippa!!
        Kertoisitko mistä tilaat kaikki värkit kynsien tekoa varten?
        Esimerkiksi kaikki hileet ja pallurat millä kynsiä voi koristella? :)

        Poista