sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Baehr-geelejä

Minulla on muutamia eri merkkisiä värigeelejä, mutta tätä merkkiä olen ehtinyt haalimaan kaikista eniten. Muut geelit ajattelin esitellä vielä erikseen. Merkkinä siis Baehr, joka on saksalaiselta valmistajalta. Ostin ensimmäiset Baehr-geelini keväällä. Olin jo jonkin aikaa miettinyt sopivaa merkkiä johon panostaisin. Satuin selailemaan Cesarsin sivuja ja huomasin tämän uutuuden heidän sivuillaan ja lopulta päädyin kokeilemaan näitä. Nämä geelit ovat pitäneet ainakin minut tyytyväisenä. Koostumuksen ansiosta näillä on ollut mukava tehdä kynsiä. Väripigmenttisyys on mielestäni hyvä, ainakin kaikissa näissä joita minä olen ehtinyt jo kokeilemaan. Minusta näissä on myös kiva purkki ja ennen kaikkea kunnon korkki! Geelit pysyvät purkissa, vaikka purnukka menisikin pakissa nurin. Jostain kumman syystä en ole yhdessäkään blogissa vielä törmännyt näihin, olisi kiva kuulla muidenkin mielipiteitä kyseisestä merkistä.
Tilasin Cesarsilta pari viikkoa sitten lisää näitä. Tilaukseen päätyi kaksi uutta väriä ja sain lisäksi sponsoroituna heiltä kolme valitsemaani väriä.

Seuraavat geelit ostin siis jo keväällä. Näistä olen ehtinyt kokeilemaan jo mustaa, jota käytin näissä kynsissä. Lisäksi türkis on ollut käytössä näissä kynsissä. Pinkillä tein mm. muutaman harjoitustipin, jotka näkyvät alempana postauksessa.






Nämä ostin pari viikkoa sitten. Rose päätyi ostoskoriin lähinnä ranskiksia ajatellen, tämä yhdistettynä valkoiseen tippiin voisi näyttää aika kivalta, täytyy kokeilla :) Dusky Pink, joka on aika persikän värinen, houkutteli sen suloisella värillä. Jostain kumman syystä mulle tuli ensimmäisenä mieleen tehdä tällä jokut hääkynnet...



Nämä kolme sain sponsoroituna, sain itse valita haluamani värit. Metallic Orangessa on ihanaa shimmeriä ja jotekin syksy sai minut haluamaan tämän värin. Proseccon valitsin siksi, että hopea minulla jo olikin, joten pitihän sille kaveriksi saada kultainen. Smaragdi on vihreä glittergeeli, jonka halusin, sillä minulla ei vielä ollut minkäänlaista vihreää geeliä.




Halusin vähän kokeilla geelejä ja tein jotakin töherryksiä tipeille, lisäksi käytin mm. hilettä, rajausteippiä, strasseja ja pieniä paljetteja. Muutama onistui ihan kivasti, muutama sitten vähän vähemmän kivasti.... mutta harjoittelemalla ja kokeilemallahan sitä oppii, eikös vain =)





Omat suosikkini ovat ensimmäisen kuvan kultainen tippi jossa on kukka ja sitten toisessa kuvassa tuo oikeanpuoleinen. Se geeleistä tällä erää.

edit: tarkennuksena vielä, ovat siis UV geelejä, tarvitsevat kovettuakseen UV-valoa.

14 kommenttia:

  1. Miten tollanen geeli eroaa tavallisesta kynsilakasta?

    VastaaPoista
  2. tosiaan, en missään maininnut selvästi että ovat UV geelejä, eli tarvitsevat kovettuakseen UV-valoa.

    VastaaPoista
  3. Vau! Kauniita kaikki, mullakin samat lempparit kuin sulla! :)

    VastaaPoista
  4. Voitko joskus tehä tuton miten tehää geelikynsiä? :)

    VastaaPoista
  5. Oih, ihanan näköset nuo kaikki mikkä teit noilla lakoilla. Varsinki tuo missä oli nuita pinkkejä :D

    VastaaPoista
  6. Sulle on täällä haaste (:
    http://cottoncandymaker.blogspot.com/2011/10/haaste.html

    VastaaPoista
  7. Moi! Lahjapaketti tuli ehjin nahoin perille, kiitos vielä kovasti! :> Kerkesin jo tehdä kynnetkin tuota hyödyntäen, tässä linkkiä:
    http://glitterblast.blogspot.com/2011/10/notd-blue-luxury-flormar-uutisia.html

    Ihania harjoittelukynsiä, mie tykkään ensimmäisestä eniten, tosi tyylikäs. :)

    VastaaPoista
  8. Sut on haastettu. :) http://pilvihattaraa.blogspot.com/2011/10/138.html

    VastaaPoista
  9. Oot näköjään saanut jo monta haastetta, tässä sulle vielä yksi lisää :) -> http://lakkausrakkaus.blogspot.com/

    VastaaPoista
  10. noi on parhaita geelejä jotka tiijän :)

    VastaaPoista
  11. Ihana toi viimeisen kuvan harmaa kukka kynsi! Ja sulla on ihania ideoita kynsiin ::))
    Käy kattomassa jos kerkeet :)
    http://wearewhoweareblog.blogspot.com/

    VastaaPoista
  12. En tajua miksen ole aikaisemmin löytänyt blogiasi.. Innostuin taas niin kynsistä nähtyäni sun juttuja <3 Onko nämä soak off -geelejä? Mun blogi löytyy maijus.blogspot.com Jotain kynsijuttuja, kosmetologiopintoja jne.

    VastaaPoista
  13. Maiju: Eivät ole soak off -geelejä, ihan tavallisia UV-värigeelejä =)

    VastaaPoista