sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Geelikynnet ranskalaisella manikyyrillä

Tällä viikolla tuli tehtyä taas geelikynnet ranskalaisella manikyyrillä. Toivottavasti ei ihan tylsäksi ole menossa lukijoiden kannalta, mutta haluan kirjoittaa blogiin lähestulkoon kaiken mitä kynsien parissa tulee touhuttua. Tämä kun kuitenkin on eräänlainen päiväkirja, josta voin itsekkin jälkeenpäin katsella mitä kaikkea on tullut tehtyä :)

Pääsin tekemään Riikalle hänen ensimmäiset geelikyntensä. Kuten varmasti moni muukin, niin hänkin halusi ensimmäisistä kynsistä simppelit. Ranskalainen manikyyri onkin turvallinen valinta. Kynsiin tehtiin pidennykset valkoisilla tipeillä. Pientä blingiä laitettiin peukaloihin ja nimettömiin kahden strassin voimalla per kynsi. Samanlaisista kynsistä tein aiemmin tutoriaalin, joka löytyy >>> täältä <<< . Riikka vaikutti ainakin tyytyväiseltä ja minustakin kynsistä tuli kauniit. Tykkään kovasti ihan perus ranskalaisesta manikyyristä, se kun sopii aina tilanteeseen kuin tilanteeseen ja on omalla tavallaan näyttävä.





Lakkasin eilen myös omat kynteni, mutta esittelen ne sitten huomenna. Seuraavaksi ajattelin hoitaa kaksi kärpästä samalla iskulla, eli lähteä käymään lenkillä ja käydä samalla hoitamassa äänestäminen läheisellä koululla :)

14 kommenttia:

  1. Oi, ompa siistit ja nätit geelikynnet! (:

    VastaaPoista
  2. hihi, mulla on ollut nyt kans tollanen perusranskis (geeleillä) nyt pari viikkoa enkä vieläkään kyllästy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, se on omalla tavallaan niin kaunis, ettei siihen heti kyllästy :)

      Poista
  3. Todella siistit. Joskus kynnet voi näyttää kivoilta ihan vain tuolleen. Ei oo välttämättä pakko olla lakkoja tai älyttömästi koristeluja. "Yksinkertainenkin" voi olla kaunista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä siitä, että yksinkertainen voi olla myös nättiä :)

      Poista