maanantai 9. tammikuuta 2012

Tiikeri ranskisvariaatio + videotutoriaali

Sunnuntaina aamulla lakkasin pika pikaa kynteni. Tiesin että vajaan tunnin päästä pitäisi olla lähdössä lenkille kaverin kanssa, joten aikaa ei ihan hirmuisesti ollut. Kynsille päätyi vaihteeksi helppo ranskisvariaatio tikru tyyliin. Osasin pitkästä aikaa hillitä itseni, enkä käyttänyt lainkaan strasseja tai muitakaan koristeita, pelkästään kynsilakkoja! :D

Käytin Nubarin nail art lakkaa nimeltään Bronze Frost. Se sopii mielestäni täydellisesti tiikeri kynsiin ja olen sillä parit kynnet tehnyt aiemminkin. Mutta minkäs teet kun tykkäät niin paljon! Mustat raidat tein Cm Nail Art lakalla. Tämä on ainoa Cm:n nail art lakkani. Se on ollut minulla jo puolisen vuotta, ja pullosta on jäljellä ehkä 1/3 lakkaa. En tiedä olenko saanut vain hyvän yksilön, mutta lakka on edelleen yhtä hyvää kuin uutenaan. Lakka ei ole paksuuntunut, kuten esimerkiksi Kiss:n Nail Art lakkani ja kieltämättä nuo Nubarin lakat tuppaavat tekemään vähän samaa. Täytyisi kokeilla ohentaa niitä. Onko teillä kokemuksia näistä Cm:n nail art lakoista? Jos on niin minkälaisia ja mistä hankitte omanne? Niitä tuntuu olevan aika hankala löytää, eBaysta kyllä löytyy, mutta hinta on paljon korekampi mitä minä joskus maksoin tuosta yhdestä. Sitten niihin kynsiin...



Tulipahan testattua Seche Viten nopeus pikakuivatuksessa, nimittäin melkein heti kun olin saanut päällyslakan laitettua, niin kaveri soitti, että hän on jo tulossa, kestää 10 minuuttia niin hän on ovella. Noh eihän siinä muu auttanut, kun alkaa kiskomaan ulkoiluvaatteet päälle, lenkkarit jalkaan, koirille fleecepuvut päälle ja hihnat kiinni ja sitten menoksi. Ihme kyllä, sain rutattua vain oikean käden nimettömän, mutta sekään ei mennyt pahasti piloille.



Kokeilin kuvata videokuvaa samalla kun tein kynsiä ja väkersin niistä tällaisen videotutoriaalin vielä.

13 kommenttia:

  1. ihania kynsiä teet!! :)
    kauan sulla suurinpiirtein pysyy yhdet kynnet kynsissä?
    ja nää videot on ihan huippuja:)
    näkee ja tajuu kunnolla mistä on kyse.
    kiitos

    VastaaPoista
  2. anonyymi: Kiitos! Tarkoitatko kauan geelikynnet pysyy vai kauanko lakkaus kestää kynsissä? Jos tarkoitit lakkausta niin riippuu vähän. Riittävästi kun laittaa päällyslakkaa niin kynnet pysyvät nätteinä helposti sen viisi päivää tai viikonkin parhaimmillaan. Mutta vaihdan lakkauksia sen verran usein, että eipä ne juurikaan ehdi huonoksi menemään.

    VastaaPoista
  3. vau, tosi hienot kynnet! :)

    VastaaPoista
  4. Wautsi, aika hienot ja simppelit. :)

    VastaaPoista
  5. miksi kirjoitat tutoraali? oikea sana olisi tutorIaali.

    VastaaPoista
  6. Anonyymin: ilmeisesti jonkinasteinen lukihäiriö/kirjoitushäiriö vaivaa :D

    VastaaPoista
  7. Tosi kivoja nämä sinun videot!

    VastaaPoista
  8. Tutoriaali on toinen kutsumanimi tälle samaiselle sanalle, joten en usko että sen käyttö haittaa, koska moni muukin käyttää samaa sanaa :D

    VastaaPoista
  9. Lilli: aivan, kunahn saa selvää mitä tarkoitetaan :)

    VastaaPoista
  10. Onko nuo kynnet puhtaat tekokynnet minkä päälle laitat lakkaa vai normi luonnonkynnet?

    VastaaPoista
  11. Tupsu: Läpinäkyvät geelikynnet ovat. Laitan aina kerroksen aluslakkaa, ennenkuin aloitan värilakojen laittamisen.

    VastaaPoista
  12. Kivat kynnet, hyvä video ja selkeät ohjeet! :)

    VastaaPoista
  13. Nää on tosi hienot :)
    http://wingstonails.blogspot.com/

    VastaaPoista