sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Kultaa ja kukkia

Tulipas taas pitempi tauko edelliseen postaukseen, pahoittelut siitä. Onneksi mulla alkaa kohta pitkä kesäloma, sen jälkeen pariksi viikoksi elokuussa töihin ja sitten alkaakin jo mamma-loma :) Nopeestihan tää odotuskin on jo mennyt yli puolenvälin :)
Mulla on nyt menossa taas hirveä innostus kynsien kanssa. Lupasin tehdä parille tutulle lahjaksi kynnet, kun kirjoittivat ylioppilaiksi. Joten parit juhlakynnetkin tulossa ;)

Olen jo pitkään halunnut tehdä itselleni stiletot, mutta jotenkin pelkäsin ettei ne muotonsa puolesta sovi minulle. Eniten arvellutti se, mitenkä osaan kirjoittaa koneella pitkillä stiletoilla. Pitäähän mun nyt töissä hommani pystyä hoitamaan! Päätin silti kokeilla kynsiä ja väsäsin seuraavanlaiset kynnet...



No joo, nössö-versiothan niistä tuli. Eli ei kovinkaan pitkät eikä terävät. Aluksi tein siis pidemmät ja huomattavasti terävämmät, mutta ei ne tuntunut kivoilta, joten viilailin sitten vähän lisää. Koristelut halusin tehdä kultaiseksi, sillä hankin jo ajat sitten kultafoliota (tai mitä nyt onkaan...?), enkä ole keskinyt sille käyttöä. Koristelu oli aika piipertämistä ja näpertämistä enkä edes halua laskea kauan minulla meni aikaa näiden tekemiseen. Käytin siis näissä pelkästään sitä foliota ja erilaisia hileitä. Lopuksi maalasin vielä jokaiseen kynteen kukan ja sen keskelle piti laittaa strassi.



Yllätyin mitenkä helposti osasin kirjoittaa koneellakin. Toimeen näiden kanssa tuli muutenkin ihan ok, mitä nyt piilareiden laittamiseen ja pois ottamiseen piti keksiä ihan uusi tekniikka :) Tulin lopulta kuitenkin siihen tulokseen, että pidän enemmän neliskanttisesta muodosta kuin näistä. Koristelut olivat kyllä mieleeni ja ne onnistui kerrankin juuri kuten pitikin!



Palataan pian astialle, on nimittäin muutamat kynnet rästissä. Ja kesäkuussa onkin tiedossa arvontaa vähän juhannuksen kunniaksi ;)

27 kommenttia:

  1. Noistahan tuli upeat! =)

    Kauanko yleensä menee kynsiä väsätessä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Itselleni kun teen niin saan helposti kulumaan 3-4h.. oon niin hidas viilaamaan :D Riippuu niin paljon koristeluista että mitä teen. Joku helppo rankis niin ne tekee itsellekin 1½-2h. Huollot toki sujuu nopeammin. Näitä kultaisia tehdessä meni kyllä useampi tunti ja piti välillä pitää vähän taukoakin :D

      Poista
  2. Erittäin kauniit kynnet ja tästähän voisi joku morsian saada idean hääkynsiksi :)

    Itselläni on valmistujaiset perjantaina, saa nähdä, että mitä erikoista keksin kynsiini laittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä nämä voisi olla morsiammelle ihan menevät kynnet. Ja jos on liikaa kultaa niin korvaisi osan koristeista hopealla ja valkoisella :)

      Onnea valmistuneelle! =)

      Poista
  3. Mäkin tykkäisin todella paljon kokeilla stilettoja, mutta mun viilaukset menee aina ihan päin honkia ja päädyn pyöreisiin :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ite huomasin viilauksessa että mun oli vaikeaa tehdä maltillisen pituiset. Kun en mitään kamalan pitkiä halunnut ja sitten kun on taas luonnostaan jo leveät kynnet, niin jos alkaa liikaa lyhentää niin kynnen muoto ei enää näytä yhtään stiletolta.

      Poista
  4. Ihanat kynnet ja tosi siistit stiletot, oon nähnyt niin monet rumat, mutta nää ei! Ja koristelut ♥

    VastaaPoista
  5. Oi, tosi kauniit. Ja tää idea toimis ihanasti vaikka yhdistelemällä turkoosia ja vihreetä glitteriä... Semmoset merelliset... Inspiroiduin, heh. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä toi turkoosi ja merelliset kynnet ;)

      Poista
  6. VAU! Ite en yleensä tykkää stiletoista tai kullasta, mutta nää näyttää tosi kauniilta! :)

    VastaaPoista
  7. Aivan ihanat!! Tuli itselläkin kipinä kokeilla :)

    VastaaPoista
  8. Moi! Sulle on pari blog awardia. :) Käy kurkistamassa www.caramianblogi.blogspot.com

    VastaaPoista
  9. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  10. moikka! minkälaista töhnää suosittelet tohon koristuksen tekoon (esim. kukka) kun tavalliset värigeelit tahtoo levitä ja kuviosta tulee epäsiistejä..? mulla on myös sellanen koristelumaali mutta tuntuu ettei sekään oo ehkä paras tohon... on kyllä tosi kauniita noi sun tekemät kynnet (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      Käytän Baehrin värigeelejä ja nillä saa ihan siistejä kukkia tehtyä. Toki värigeelit saattavat olla herkemmin valuvia, mutta jos haluan oikein tarkkaa tulosta niin kokeilin niin, että buffasin kynnen pinnan ensin, putsasin pölyt pois ja tein sitten koristelut. Näin ne eivät levinneet, koska kynnellä ei ollut sitä "tahmakerosta" mihin se olisi sekoittunut. Toki riippuu ihan siitä kuinka valuvia käyttämäsi värigeelit ovat.
      Voit myös käyttää esimerkiksi akryylimaaleja, niillä saa myös hyvin tehtyä :) Anna krostelujen vain kuivua riittävästi, ennenkuin laitat viimeistelygeelin.

      Poista
  11. Mielettömät! Ihanan juhlalliset, kultaa tulee jostain syystä itse käytettyä tosi harvoin, eikä mulla edes ole kuin yksi kullanvärinen lakkakaan :D

    http://korukynsilla.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  12. Oi kun nämä on niin kauniit <3

    http://taasyksikynsiblogi.blogspot.fi/

    VastaaPoista