sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Tylliä kynsiin

Heipparallaa taas kaikille! Täällä on ollut vaihteeksi mielenkiintoinen loppuviikko. Voisin kertoa siitä teillekkin kohta, mutta esitellään ensin vähän kynsiä.



Päädyin siis tekemään itselleni pitkästä aikaa geelikynnet koristeluilla. Olen aiemmin tehnyt itselleni lähinnä vain pidennykset, eli kirkkaat kynnet ja koristelut tein päälle lakoilla. Tuo tuntui silloin paremmalta, koska halusin vaihtaa koristeluja useamman kerran viikossa. Nyt en tällä hetkellä kerkiä kynsiä lakkailemaan niin usein, joten tein koristelut geelien alle.



Tein kynsiini ensin pidennykset muoteilla. Otin eri vaiheista kuvia, sillä tarkoituksenani oli samalla tehdä tuto geelikynsien teosta muottien kanssa. Kynsien teko oli kyllä sen verran sekavaa, sillä minulla ei ollut tarkkaa suunnitelmaa millaiset koristelut halusin. Katsotaan siis saanko tehtyä kuvista selvää tutoa vai unohdinko ottaa kuvia tärkeistä vaiheista. Yritän tuton tehdä tässä lähinpäivinä.
En ole aiemmin käyttänyt kynsissä tylliä, joten pihiän se vihdoin testata. Tyllin laittaminen kynsiin oli yllättävän helppoa, sillä pelkäsin että sen saaminen kynnen muodon mukaisesti olisi jotenkin hankalaa. Tylli kuitenkin kiinnittyi märkään geeliin helposti ja reunatkin jäi geeliin kiinni hyvin. Käytin näissä lisäksi pinkkiä geeliä ja glitterhilettä. Mustavalkoiset rajaukset tuovat kynsiin mielestäni kivaa lisäpotkua :)
Seuraavaksi minua tekisi hirveästi mieli kokeilla stilettoja! Olen niitä halunnut jo ties miten pitkään, mutta pelkään niiden olevan epäkäytännölliset. Olen toimistotyössä ja arvelluttaa, miten helposti koneella kirjoittaminen onnistuu. Mutta kokeilemallahan sitä tietäisi, että osaanko olla niiden kanssa vai en.

Tosiaan, minun viikonloppu ja Vappu suunnitelmat meni vähän uusiksi. Tarkoitus oli lähteä vanhempieni luokse koko pitkäksi viikonlopuksi viettämään vappua. Olisi ollut hienoa päästä ulos nauttimaan ihanasta ilmasta, grillailla vähän ja näkemään taas siskoani, joka oli myös tulossa viikonlopuksi kotona käymään. Lisäksi meillä on tänään miehen kanssa vuosipäivä, mutta eipä senkään juhlimisesta tule mitään. Meikäläinen nimittäin viettää nyt kotiviikonloppua ihan kunnolla ja hoitaa pientä karvapotilasta.
Vanhalta koiraltamme Mimmiltä löydettiin myooma, eli kasvain vulvasta. Mimmi pääsi onneksi leikkaukseen nopeasti. Leikkaus tehtiin perjantaina päivällä ja se kesti parisen tuntia. Mimmi vietti vielä useamman tunnin eläinlääkärissä tarkkailussa leikkauksen jälkeen. Illalla kaikki näytti olevan suht ok, mutta yöllä alkoi sitten kunnon verenvuoto! Ei muuta kun autolla päivystävälle. Siellä meni taas pari tuntia ihmetellessä, että mitäs nyt tehdään, viedäänkö koira helsinkiin uudelleen operoitavaksi vai keksiikö päivystävä lääkäri jotakin muuta. Onneksi selvitiin ilman helsingin reissua. Mimmi tosiaan oli leikattu vasta 12h aikaisemmin ja nyt se jouduttiin jo rauhoittamaan uudelleen. Mimmi on jo vanha koira, joten mentiin jo aika kiikun kaakun, että jaksoiko se edes hengittää ja verenhukka vaikutti myös. Jossakin vaiheessa minä olin jo ihan varma, että se on menoa nyt, koira ei kyllä tästä rasituksesta selviä. Mimmi sai adrenaliinia ja herätyspiikin ja onneksi se alkoi virkoamaan, hitaasti mutta varmasti.
Lauantaina päivystävä eläinlääkäri soitteli ja kyseli kuulumisia. Mimmillä selvästi oli kipuja ja vuotoa tuli edelleen. Tultiin siihen tulokseen, että illalla vien Mimmin näytille jos ei tilanne ala paranemaan. Onneksi vuoto muuttui vähäisemmäksi ja Mimmi söi hyvällä ruokahalula ja kävi ulkonakin. Ei siis enää suurempaa hätää.
Viime yö menikin jo todella rauhallisesti. Saatiin kunnon yöunet ja Mimmi oli tyytyväinen kun sai nukkua minun kainalossa. Edelleen vähän uikuttelee ja vaeltaa, mutta eiköhän se siitä. Huomenna soitan vielä lääkärille joka Mimmin leikkasi ja kysyn jos käytäisiin vielä näytillä, koska ei se ihan normaalia ole, että tuolla lailla vuotaa. Koko kämppä haisi jo ihan verelle ja eilen sain pestä kaksi koneellista verisiä pyyhkeitä ja koiran alustoja, yök.
Mutta tärkeintä on kuitenkin se, että Mimmi nyt paranee. On siitä sen verran rakas ja tärkeä minulle tullut, että halusin tuon kalliin leikkauksen sille maksaa. Mimmi nimittäin on jo kerran saanut "tappotuomion". Kahdeksan vuotta sitten Mimmi pelastettiin pentutehtaasta ja se synnytti löytöeläinkotiin pentueen. Kun pennut olisivat lähteneet, niin Mimmi olisi lopetettu. Se oli todella arka silloin ja se oli aika huonossa kunnossa muutenkin. Meille lähti silloin yksi pennuista ja pelastin Mimmin sitten samalla ja ei kaduta yhtään. Saihan sen kanssa tehdä hirveästi töitä, jotta se tottui ihmisiin jne. Mutta lopulta siitä on tullut aivan mahtava kotikoira, eikä sen huonosta taustasta varmasti arvaisi mitään, jos en kertoisi. Toivotaan että kasvaimen poiston jälkeen Mimmi nyt saisi vielä muutaman terveen eläkevuoden lisää :)


35 kommenttia:

  1. Voimia ja onnea pikkuiselle karvakorvalle!

    VastaaPoista
  2. Voi pientä. <3 Toivottavasti hän siitä tokenee. On ne niin rakkaita perheenjäseniä, että ei haluaisi koskaan menettää..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä niistä vain yllättävän tärkeitä tulee, toivottavasti Mimmi vielä muutaman vuoden jaksaa porskuttaa terveenä :)

      Poista
  3. Voimia toipilaalle! :)
    Noista stiletoista vielä, itsekin epäilin niiden epäkäytännöllisyyttä, mutta nämä ovat mielestäni helpommat kuin neliskanttiset. :D Jättipitkistä en osaa sanoa, koska minun käyttööni ne eivät käy. Mutta tällaiset puolipitkät on minulla ollut ja mielestäni ovat vähemmän tiellä kuin neliskanttiset tai ovaalit. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mimmi kiittää.
      Apua, kait alan pikkuisen kallistumaan siihen että teen stiletot vielä jossain vaiheessa :D Varmasti aika lyhyet minäkin tekisin ja tosiaan, saahan ne pois jos ei niiden kanssa elämisestä mitään tule :)

      Poista
  4. Voi toista<3 Tosi paljon voimia ja onnea karvaturrille! Ja sulle kanssa, on varmasti tosi rankkaa kun oma rakas eläin on enää kiikun kaakun elämässä kiinni :/

    Ja tosi nätit noi sun kynnet! :)Ja odotan tutoa jos saat sen tehtyä, oon kerran kokeillun muoteilla pidennykset tehdä, mutta ei onnistunut kauhean hyvin :D
    http://meidanpienikynsiblogi.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mimmi kiittää :) Onhan se inhottavaa pelätä toisen puolesta ja kun näkee että sillä on paha olla. Onneksi nyt alkaa selvästi voimaan paremmin.

      Kiitos. Kattelin tänään niitä kuvia mitä otin tekovaiheessa ja muutaman kuvan olen yllätys yllätys unohtanut ottaa, mutta teen varmaankin samalla tavalla kun kerran aiemminkin, eli teen yhden kynnen uudelleen tipille ja kuvaan siinä puuttuvat kuvat :)

      Poista
  5. Tosi nätit kynnet tuli ja toivottavasti pikkunen paranee pian!

    VastaaPoista
  6. Kynnet mun makuun.

    http://lakkaaddikti.blogspot.com

    VastaaPoista
  7. voi ei, toivottavasti parantuu pian, eikä tuu enään mitään :) Ihanat kynnet, mulla ei oo kertaakaan vielä onnistu toi tyllin laitto, en oo saanu sitä jotenkaan hyvin :) pitköhän iteki siis kokeilla laittaa se geelin alle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mimmi alkaa voimaan jo paremmin :) Musta tuntuu että tuo tylli olisi vähän samanlaista laittaa pelkällä lakalla kuin pitsi. Kerran olen pitsillä kynnet tehnyt ja reunat jäi törsöttämään aika inhottavasti, vaikka miten hyvin yrittää painaa ne kiinni. Toki tämä tylli mitä itse käytin, niin se ei ole läheskään yhtä paksua kuin se pitsi mitä joskus käytin. Geelin alle tylli meni ainakin nätisti :)

      Poista
  8. Aivan_ihanat kynnet!! Siis aivan älyttömän upeat. Yksinkertaiset mutta kuitenkin näyttävät. :) Paljon tsemppiä Mimmille. :)

    VastaaPoista
  9. upeimmat kynnet sitten hetkeen! Ihana idea ja hienosti olet saanut toteutettua:) henkeäsalpaavat kerrassaan!

    VastaaPoista
  10. Ihanat kynnet!
    Paranemisiä Mimille...(mun koiralla on saman lainen sänky :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Muistaakseni Ikeasta joskus ostettu tuo peti... taitaa olla kyllä jo 4 vuotta vanha :P

      Poista
  11. Koiruudelle terveisiä, parane pian :).

    Kivat kynnet! Mulla on kans listalla kokeilla tylliä ja pitsiä geelin alle. Ne näyttää niin paljon paremmalta geelin kanssa kuin kynsilakan. Millä sinä teit nuo rajaukset ja missä vaiheessa? Siis akryylimaalilla vai kynsilakalla..? Ja geelin väliin vai päälle? Raportoi sit myös tyllin poistamisesta, et onko keljua hommaa :).

    Mulla on ollu sellaset wannabe-stiletit (kurkkaa mun blogista http://sannails.blogspot.com ) ja niillä pärjää ainakin tosi hyvin töissä näppiksen ääressä. Ei ongelmia siis, joten go for it! Saahan ne pois, jos ei tykkää tai toimi :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välitän terveiset Mimmille rapsutuksilla :)

      Nuo rajat on tehty kynsilakoilla, syystä että en ollut kotona tekemässä kynsiä ja värigeeleistä ei kaikkia ollut mukana ja akryylitkin oli kotona. Käytin ihan nubarin nail art lakkoja viivojen tekemiseen. Viivat tein ennen kuin laitoin viimeisen UV-päällyslakan kynsiin. Hyvin on kestänyt :) Juu kerron miten tyllin poisto onnistuu, eiköhän se samalla tavalla viilatessa irtoile kun muutkin koristeet, ainakin toivon niin! :D

      Kyllä mä taidan pikku sitletot vielä tehdä jossakin vaiheessa. Reilu kuukausi olisi vielä töitä jäljellä ennen lomaa, joten viimeistään kesällä sitten teen ne :)

      Poista
  12. taas tosi kauniit kynnet :) tsemppiä koiralle :)

    VastaaPoista
  13. Voi pientä potilasta. :/ Paranemisia pikkuselle!

    Tosi nätit kynnet myös! :)

    VastaaPoista
  14. Ihastuttavat kynnet! Tämän tyyppiset koristelut on niitä syitä miks mä joskus haluaisin geelikynnet itselleni! :D Näyttää vaan niin paljon kivemmalta kynnet kun pitsi/tylli ei repsota mistään suunnasta kun sen saa nätisti tuonne geelin alle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Geelikynnet on kyllä siitä mukavia, että koristeet saa halutessaan tosi näppärästi kokonaan sen alle.

      Poista
  15. Ihanat kynnet!

    Ja voimia pienelle eläinystävälle :)

    VastaaPoista
  16. aivan ihanat kynnet!! kuten monet muutkin sun tekemät :) Muutenkin todella ihana blogi. Tälle kotiäidille on kohta tulossa geelikynsien aloituspaketti ja sit pitäis alkaa kokeileen et miten homma toimii :) Täältä on mukava hakea vinkkejä tulevaan ja saa myös vähän käsitystä siitä mitä vielä tulisi hankkia....Saatan sitten muutaman kerran tulla kyseleen neuvoja sinulta ;)

    VastaaPoista
  17. WAU! kummatkin kynnet aivan superkauniit! Oot tosi taitava. :)

    VastaaPoista
  18. Oho, katoin että nuo äidin keltaiset kynnet ja nää pinkit kynnet oli samassa postauksessa, mutta oliki erilliset :D Niitä siis tarkoitin että ovat upeat :D

    VastaaPoista
  19. Vau! Kauniita ja upeita kynsiä! :)

    VastaaPoista
  20. oi kuinka suloinen koira ♥♥ mä oon ite ihan hullun akoiriin!1 mutta tosi hienoja kynsiä teet :D

    VastaaPoista
  21. ja minkä rotunen sun koira on??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sekarotuisia ovat, villakoiraa ja bichon frisettä on ainakin.

      Poista
  22. Ihanat noi pinkit! (:

    http://colorfullwatermelon.blogspot.fi/

    VastaaPoista